Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Maaseutuohjelman hanketoiminta poikkeustilanteessa (Etelä-Pohjanmaa)

Maaseutuohjelman toteutus, päätösvalmistelu ja maksatukset jatkuvat koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta

Kehittämishankkeiden ja yritystukien valintajaksot pysyvät ennallaan, kehittämishankkeiden valintajaksot päättyvät maalis- ja syyskuun lopussa ja yritystukien huhti-, heinä- ja syyskuun lopussa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen henkilöstö on siirtynyt etätyöhön suositusten mukaisesti, asiointi toteutetaan pääsääntöisesti sähköisesti. Tilaisuudet on kevään ajalta peruttu ja siirretään mahdollisuuksien mukaan syksyyn 2020.  Tilaisuuksia ja tapaamisia järjestetään sähköisten välineiden avulla.

Matkustamisen ja kokoontumisten rajoittaminen voivat vaikeuttaa hankesuunnitelmien toimenpiteiden toteuttamista. Hankkeen muutoshakemukset ja jatkoajat ovat normaaliin tapaan mahdollisia. Olkaa yhteydessä ELY-keskuksen asiantuntijoihin hankkeenne mahdollisista muutostarpeista hyvissä ajoin ennen muuttunutta toimintaa.

Koronaviruksen takia peruttujen matkojen, tapahtumien sekä koulutusten kulut ovat hankkeille tukikelpoisia kuluja, mikäli niistä ei ole mahdollista saada palautuksia. Tuensaajan tulee aina ensisijaisesti hakea palautusta taholta, jolta matka-, tila- tai muita varauksia on tehty.  

Rahoittaja suosittelee sähköisten toimintatapojen hyödyntämistä suunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteuttamiseksi (mm. verkkokoulutukset, striimaukset, tallenteet). 

Kysy lisätietoja omalta yhteyshenkilöltäsiEtelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta 

Usein kysytyt kysymykset covid-19-koronaviruksen vaikutus tukiin: 

Ruokavirasto (ruokavirasto.fi) 

Maa- ja metsätalousministeriön listaus lisätietoa antavista tahoista (mmm.fi) 

https://mmm.fi/korona 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen korona-tietopaketti:

Koronaepidemian vaikutus ELY-keskuksen palveluihin (ely-keskus.fi)

 

Kannattaa ottaa myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen sosiaalisen median kanavat seurantaan. 

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, maaseutuyksikkö