Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Rauman uusi kaupunginjohtaja uskoo valoisaan tulevaisuuteen

Helmikuussa 2020 Rauman kaupungin johtoon saatiin uudet kasvot, kun Johanna Luukkonen valittiin kaupunginjohtajaksi. Hän aloitti uuden työnsä heinäkuun alussa. Matka Rauman johtoon on kulkenut ensin Kangasniemen kunnanjohtajan viran kautta Laitilaan, jossa Luukkosen oli tarkoitus pysyä vielä pitkään. Kuitenkin houkutteleva työtarjous Raumalla muutti suunnitelmia.

- Kun Rauman paikka tuli, en voinut olla
hakematta sitä, koska siellä on elinkeinojen näkökulmasta sellaisia asioita, mitä muissa kaupungeissa Suomessa ei ole, Luukkonen toteaa.

Teollisuus, telakka sekä historiallisesti merkittävä Unescon kulttuuriperintökohde luovat Suomen kolmanneksi vanhimmasta kaupungista uniikin kokonaisuuden.

- Totesin, että tämä on once in a lifetime. Nyt jos
en tätä korttia katso, tulen sitä katumaan - ja
elämä eletään vain kerran, Luukkonen lisää ja
naurahtaa.

Tie kaupunginjohtajaksi alkoi liikunnanohjaajan töistä, mikä johti valtakunnallisessa liikuntajärjestössä toimimiseen. Pian Luukkonen sai ajatuksen, että haluaa työskennellä nuorempien lasten kanssa. Hän opiskeli lastentarhanopettajaksi ja johtamistyöt varhaiskasvatuksen puolella pakottivat hänet myös tutustumaan lakiin ja juridiikkaan.

- Jäin koukkuun ja löysin taas itseni opiskelemasta. Opiskelin sitten hallintotieteitä pääaineena ja sivuaineena juridiikkaa, hän selittää.

Sen jälkeen paikka aukesi hankintapäällikkönä Hyvinkäällä, jossa Luukkosen työhön kuului kaupungin kaikkien toiminta-alojen kanssa toimiminen ja kehitystyö. Siitä lähti ajatus kaupunginjohtajan työstä.

- Kun teen koko kaupungin kehittämistyötä, niin mitä jos tekisinkin sitä kunnan- tai kaupunginjohtajana? Se toimi sysäyksenä, että lähdin tälle tielle, Luukkonen kertoo.

- Kun työssä on tullut joku haaste, niin se vie minua eteenpäin. Pidän siitä, että työpöytäni on vähän vaikea, Luukkonen toteaa ja kertoo, miten näkee yhtäläisyyksiä jokaisessa johtamassaan kunnassa. Kangasniemellä kiehtoivat vireät elinkeinot ja mahdollisuudet kehittää kuntaa. Samat nimittäjät löytyvät hänen mukaansa myös Laitilan ja Rauman tehtävistä.

- Kunnalla on hyvät eväät menestyä, kun sitä johdetaan taloudellisesti järkevästi, hän summaa.

Uutena kaupunginjohtajana Johanna Luukkonen onkin saanut työpöydälleen täytettä. Aluksi hän perehtyi nimenomaan matkailuun ja markkinointinäkyvyyteen.

-  Ensimmäisiin työviikkoihin on kuulunut alueen haltuunottoa sekä tapaamisia kuntalaisten ja eri yritystoimijoiden kanssa. Toki heti tuli myös haasteita ja arki tuli nopeasti kuvaan, kuten Narvi Oy:n kiuastehtaan palo, Luukkonen kertoo.

Kamppailua koronaviruksen kanssa

Haasteista puhuttaessa ei voida olla mainitsematta koronavirusta. Heinäkuu oli rauhallinen koronan suhteen, mutta ihmisten palattua lomien jälkeen arkeen, aihe nousee taas entistä ajankohtaisemmaksi.

- Sote-puoli on tiukasti kiinni tilanteessa toimien jäljittäjänä ja tehden ohjeistuksia, joten sillä puolella kuormittavuus tuntuu enemmän. Opetuksen osalta joudutaan pohtimaan esimerkiksi, miten oppilaat kulkevat koulumatkat, Luukkonen kertoo.

Rauman kaupunki on reagoinut koronaviruksen aiheuttamiin taloudellisiin haasteisiin tukemalla elinkeinoelämää, kolmannen sektorin toimijoita ja palvelujen käyttäjiä erilaisilla helpotuksilla.

- Yllättävän vähän valtion osoittamaa pienyrittäjätukea on haettu ja sitä markkinoidaan uudestaan kirjeillä yrityksiin ja yrittäjäyhdistyksiin. Rahaa on vielä jaossa syyskuun loppuun, Luukkonen kertoo.

Lisäksi kaupungissa on pyritty ennakoimaan koronan aiheuttamia mahdollisia muutoksia. Päätöksiä on jo tehty esimerkiksi sivistyspuolella maksuihin liittyen. Samalla on mietitty myös organisaation ketteryyden säilyttämistä muuttuvissa tilanteissa, jos karanteenitilanteeseen joudutaan pienemmässä mittakaavassa.

- Poikkeusolot antoivat erilaisia mahdollisuuksia toimia, mutta nyt kun toimitaan normaaliolosuhteissa poikkeavasti, on hallintosääntö usein kankea. Koronan kanssa tilanteet saattavat muuttua päivässä, Luukkonen selittää.

Valoisia näkymiä tulevaisuudessa

Korona-ajan huolestuttavien uutisten lisäksi on myös positiivisia näkymiä tulevaisuudessa. Metsä Fibre tekee suuria investointeja Raumalle ja rekrytointiprosessi onkin jo käynnistynyt. Investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa ja saha työllistää suoraan noin 100 henkilöä. Sahan valmistuttua 2022 on toiveissa, että se tuo mukanaan uusia raumalaisia, joita varten palveluverkko on jo valmiina.

- Uuden tehtaan rakentaminen tulee väistämättä vaikuttamaan positiivisesti meidän alueeseemme, Luukkonen toteaa.

Toisena elinkeinoelämän piristysruiskeena Luukkonen mainitsee uuden kauppakeskushankkeen, jonka kohdalla vanhan liikekeskuksen purkaminen on parhaillaan alkamassa. Uusi kauppakeskus palvelee Rauman seutua, kun Porin ja Turun väliin saadaan uusi kauppapaikka.

teksti: Milja Sinnemäki, viestinnän korkeakouluharjoittelija