Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Ravintola-alalla pärjää uudistumalla (Etelä-Pohjanmaa)

Yli 25 vuoden ura rautakaupan alalla johti Minna Rantalan esimiesasemaan ja johtotehtäviin, mutta silti ajatuksissa alkoi itää yhä voimakkaammin toisenlainen työ, jossa pääsisi enemmän tekemisiin ihmisten kanssa, saisi uusia haasteita ja toteuttaa itseään. Lopulta rohkea päätös lähteä omaan suuntaan syntyi 52-vuotiaana, hän irtisanoutui työstään ja jäi käytännössä tyhjän päälle.  Omassa yrityksessä saisin tehdä sitä, mistä itse todella tykkään, Rantala kertoo. Nuorena hankittu keittiöalan koulutus ja kokemus innostivat ravintola-alalle. Reilun kahden vuoden etsinnän jälkeen Minimanin kauppakadulla sijaitseva lounaskahvila tuli myyntiin ja siitä syntyivät kaupat vuonna 2017. Minna Rantalan unelmatyö toteutui lounaskahvila Nam-Run yrittäjänä. 

Ravintola-alan kasvun koettelemukset

Lounaskahvilan toiminta on päässyt hyvään vauhtiin, asiakkaita on käynyt normaalioloissa noin 300-450 päivässä. Yritys työllistää neljä kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Asiakasmäärä on ollut koko ajan kasvusuunnassa, tila on alkanut käydä ahtaaksi ja suunnitelmissa on konseptin monistaminen Seinäjoen lähialueelle. Sitten tuli korona, joka pysäytti toiminnan.

- Kun koronasta alettiin puhua, alkoi näkyä ensimmäisiä merkkejä varovaisuudesta liikkua. Sitten iskivät hallituksen koronarajoitukset, lounaskahvilan ovet jouduttiin laittamaan kiinni. Laskelmia tehtiin takeaway-myynnin aloittamisesta, mutta toiminnalle ei nähty kannattavuutta. Ainut vaihtoehto minimoida tappiot, oli sulkea ovet kokonaan, Rantala kertaa tapahtumia.  

- Minimoin kaikki mahdolliset kulut, ilmoitin markkinointiin katkoksesta sekä neuvottelin joustot lainaan ja kiinteisiin kuluihin. ELY-keskuksen koronarahoituksesta kuulin uutisista, aloin selvittää mistä on kyse ja mihin rahoitusta voisi saada. Tässä auttoivat ELY-keskuksen asiantuntijat, Suomen yrittäjät ja Matkailu- ja ravitsemuspalvelujen, MaRa-liitto. Rahoitushakemus ei ollut ihan yksiselitteinen, mutta täyttämisessä minua auttoivat ELY-keskus ja kirjanpitäjä.

Työntekijät lomautettiin huhtikuun ajaksi ja toukokuulla pidettiin yhteisestä sopimuksesta kesälomat, mikä auttoi saamaan paremmat ansiot kuin päiväraha. Suuri huoli on ollut siitä, miten hyvät työntekijät saadaan pysymään. Myynti on kahdelta kuukaudelta loppunut kokonaan. Rajoitetusti avaamisen jälkeen liikevaihto ja asiakasmäärä ovat vähentyneet 40-50 %, eikä toiminta ole vielä tällä hetkellä kannattavaa, mutta suunta on positiivinen.

Uskallusta suunnitella tulevaa

ELY-keskuksen koronarahoitusta sain tilanneanalyysin tekemiseen. Avustus on auttanut tekemään järjestelyjä niin, että olen voinut luvata työtä koronatilanteen jälkeen ja kaikki saivat palata töihin kesäkuun alussa. Lounaskahvilan ilmettä on uudistettu, tehty laitehuoltoja, valmistelua uudelleen avaamiseksi ja ideoitu konseptin päivitystä, jolla kannattaisi avata uusia toimipisteitä. Henkilökunta on osallistunut suunnitteluun ja keskusteluihin. Ilman ELY-keskuksen koronarahoitusta tilanne olisi paljon huolestuttavampi ja monille yrityksille juuri päätetyt ravitsemusalan tuet  tulevat olemaan pelastusrengas kriisistä selviämiseksi.

Ennen koronaa liiketoiminta oli kannattavaa ja tilanne näytti valoisalta, suunta oli ylöspäin laajempaan toimintaan ja sen myötä työpaikkojen lisäämiseen. Kertyneitä varoja oli tarkoitus pitää puskurina uusille hankinnoille ja toiminnan laajentamiselle, se olisi antanut omaa pääomaa sijoituksille. Nyt nämä varannot on käytetty koronan aiheuttamien kustannusten hoitamiseen.

- Hyvää tilanteessa voi nähdä, että arvostetaan enemmän asioita, joita ennen pidettiin itsestään selvänä. Asioilla on taipumus järjestyä, on mottoni. Aina ei mene niin kuin haluaa, mutta kaikessa on jotakin hyvääkin. Tulevaisuus tuo uusia asioita ja haasteita, kun oli aikaa, uskalsin suunnitella tulevaisuutta aivan eri tavalla. Kun tilanne kääntyy paremmaksi, niin yritys ei ole ihan nollassa. Tämä vaikuttaa pitkään, mutta meidän yrittäjien tehtävänä on pyrkiä pysymään muutosten mukana ja uudistua sen myötä, Rantala kiteyttää haastattelun päätteeksi.

 

ELY-keskuksen koronarahoituksen haku on päättynyt 8.6.2020

ELY-keskukset myöntämä koronarahoitus eli yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille tilanneanalyysiin (enintään 10 000€) ja kehittämiseen (enintään 100 000€) on päättynyt.

Tuet ja hyvitykset ravitsemusyrityksille

Haku on avattu 5.6.2020

Hyvitystä on mahdollista saada toiminnan rajoittamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin ja tukea uudelleentyöllistämiseen.

Tuet myöntää ja maksaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHA.

 

ELY-keskuksen yritysrahoitusten haku jatkuu normaalisti

Yritysten kehittämispalvelut

Apua yrityksen kehittämiseen maan parhailta asiantuntijoilta analyysinä ja konsultointina. Tutustu palveluun kehittämispavelujen verkkosivulta:

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus soveltuu erilaisiin liiketoiminnan kehittämisen tarpeisiin, esimerkiksi vientimarkkinoiden kartoittamiseen, uusien innovaatioiden kehittämiseen, tuottavuutta parantaviin investointeihin tai merkittävän hankkeen valmisteluun. Huomioitava, että kehittämisavustuksessa on linjattu joitakin toimialoja pois. Lisätiedot löytyvät ELY-keskuksen verkkosivulta: