Navigeringsmeny

Nyheter 2020

Regional information

Nyheter 2020

Sinilevähavaintoja vain muutamilla järvillä Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Sinilevähavaintojen määrä on edelleen vähentynyt Lounais-Suomessa ja tällä viikolla sinileviä havaittiin vain muutamalla sisävesien havaintopaikalla. Yhdelläkään merialueen havaintopaikoilla ei havaittu sinilevää kuluvan viikon aikana. Sisävesien vakioseurantapaikoillakin havaittiin sinilevää tällä viikolla vain kahdella järvellä. Viime viikkojen tapaan Kiskon Kirkkojärvessä havaittiin runsaasti levää. Kemiönsaaren Dragsfjärdenissäkin on havaittu sinilevää jo useamman viikon ajan ja tällä viikolla levää oli havaintopaikalla runsaasti.

Runsaat sinileväesiintymät eivät ole harvinaisia vielä tähän aikaan vuodesta, varsinkin kun sää on ollut vuodenaikaan nähden lämmin. Valtakunnallinen sinileväseuranta jatkuu vielä ensi viikon, syyskuun loppuun saakka. Vakiohavaintopaikkojen levätilannetta voi siihen asti seurata Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon voi myös tallentaa omia levähavaintojaan esimerkiksi älypuhelimen selaimessa toimivan Havaintolähetti-verkkosovelluksen avulla (https://www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/). Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi myös ilmoittaa levähavainnoista numeroon 0295 022 530.

Linkkejä:

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, puh 0295 022 879