Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on 260 tiedossa olevaa jättiputkiesiintymää (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Vikuri-hankkeen neljäs maastokausi on alkanut. Syksyyn saakka meneillään olevassa hankkeessa torjutaan levinneitä vieraskasvilajeja Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Tavalliseen tapaan torjunnan ensisijaisena kohteena on jättiputki. Etelä-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta-alueella on tähän mennessä tehty noin 260 ilmoitusta jättiputkiesiintymistä. Esiintymien koot ovat vaihdelleet muutaman kasvin ja hehtaarinkokoisten kantojen välillä. Jättiputki luokitellaan haitalliseksi sekä ihmisen terveydelle että luonnolle, ja kansallisena tavoitteena on hävittää jättiputket Suomesta kokonaan seuraavan 20 vuoden aikana

Kansallinen vieraslajistrategia (www.mm.fi)

Varovaisuus torjunnassa

Jättiputken siemenet ovat pitkäikäisiä ja siksi useimpia jättiputkiesiintymiä on mahdoton torjua hankkeen aikana. Viimeistään hankkeen päätyttyä vuonna 2014, vastuu kasvien torjunnasta siirtyy maanomistajalle. Hankkeen päämääränä on, että maanomistajat siihen mennessä tietävät, miten torjuntaa tulisi jatkaa tulevaisuudessa, ja että kanta on jo heikentynyt monen vuoden torjunnan jälkeen.

Jättiputki torjutaan kaivamalla, peittämällä muovilla ja kemiallisilla aineilla. Kukintojen katkaiseminen ennen kuin siemenet ovat kypsiä johtaa siihen, että siemenpankki ehtyy ja kasvi katoaa pitkällä tähtäimellä. Jättiputkien siemenet ovat pitkäikäisiä ja säilyttävät itävyytensä jopa kymmenen vuotta, joten on tärkeää varmistaa, että kasvin siemenet eivät pääse varisemaan. Jättiputken käsittelyssä on oltava varovainen, sillä sen kasvineste aiheuttaa ihovammoja reagoidessaan auringon kanssa.

Ilmoituksia havainnoista otetaan edelleen vastaan

Hankkeen muut kohdelajit ovat jättipalsami, lupiini ja kurtturuusu. Jättipalsami ja lupiini ovat jo levinneet niin paljon, etteivät hankkeen resurssit riitä torjumaan niitä menestyksekkäästi. Tämän vuoksi on hienoa, että kyläyhdistykset ja seurat eri paikkakunnilla ovat järjestäneet omia torjuntatalkoita. Kyseisillä panoksilla on suuri merkitys esim. kylän viihtyvyydelle tai tietyn alueen luonnon monimuotoisuudelle.

VIKURI-vieraskasvilajien torjuntahanke käynnistettiin vuonna 2010 Länsi- ja Keski-Suomessa. Hanke tehdään yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa. Hankkeen tavoitteena on levittää tietoa haitallisista vieraslajeista sekä niiden torjumisesta Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Hanke jatkaa tietojen keräämistä vieraslajien esiintymisestä. Havainnosta voi tehdä ilmoituksen joko verkkosivuilta löytyvän elektronisen lomakkeen kautta tai sitten puhelimitse tai sähköpostitse suoraan projektipäällikölle. Hankkeessa neuvotaan, miten kasvit torjutaan ja annetaan konkreettista apua kasvien torjunnassa.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Lise-Lotte Flemming, puh. 0295 027 784, sähköposti: [email protected]

Etelä-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus, PL 262, 65101 Vaasa

Vieraslajit ja niiden torjunta (www.ymparisto.fi/lsu/vieraslajit)

 


Alueellista tietoa