Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Hyrynsalmen sodanaikaisen polttoainepäästön vaikutukset selvitettävä (Kainuun ELY-keskus)

Hyrynsalmen kirkonkylän pohjavesialueella sodan aikana sattuneen polttoainepäästön vaikutukset maaperään ja pohjaveteen on selvitettävä. Päästön selvittämistarpeesta on käyty Kainuun ympäristökeskuksen ja sittemmin ELY-keskuksen aloitteesta keskusteluja useita eri kertoja jo vuosien ajan. Kainuun ELY-keskus on nyt antanut asiasta lausuntonsa öljysuojarahastolle Hyrynsalmen kunnan pyynnöstä. Selvityksen eteenpäin vieminen on viipynyt, sillä selvityksen sekä mahdollisten kunnostusten maksajasta ei ole ollut tietoa.

Hyrynsalmen kirkonkylällä oli jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 kaksi Saksan armeijan joukko-osastoa, joiden vastuulla oli Pohjois-Suomessa olleiden noin 200 000 saksalaisen sotilaan ja heidän käytössään olleen moottoroidun kaluston huolto. Haastattelutietojen perusteella joukkojen käyttämät polttoaineet oli varastoitu tynnyreissä maakuoppiin, jotka olivat reilun metrin syvyisiä, kahdesta kolmeen metriä leveitä ja ilmakuvasta arvioituna 35–50 metriä pitkiä.

Vetäytyessään Suomesta loppuvuonna 1944 saksalaiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa. Hyrynsalmen kirkonkylältä poltettiin kaikki rakennukset kirkkoa lukuun ottamatta. Haastattelutietojen mukaan polttoainevaraston ylimääräiset polttoaineet olisi päästetty maaperään ja sen seurauksena polttoainekaivannoissa olisi sodan jälkeen ollut kova bensan haju. Alueelle 1950- ja 1970-luvuilla rakennettaessa on tehty havaintoja maaperässä ja pohjavedessä olevasta bensasta. Kahdessa 1950-luvulla alueelle rakennetussa omakotitalossa on havaittu bensan makua tontille kaivetussa rengaskaivon vedessä. Varastoituna olleen tai maaperään päässeen bensan määrästä ei ole saatu tietoa mistään lähteestä.

Sodanaikaisen polttoainevaraston paikka sijoittuu Hyrynsalmen nykyisessä taajamassa vanhan viitostien ja ns. Iskun talon välimaastoon. Alue on tärkeä, I-luokan pohjavesialue. Läheisestä Nivan vedenottamosta otetaan käyttövesi Hyrynsalmen taajaman tarpeisiin. Alueen maaperän ja pohjaveden tilaa kuvaavia tutkimuksia ei ole tehty. Maaperään ja pohjaveteen on voinut päästä sota-aikana bensaa, eikä maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuutta voida olemassa olevien tietojen perusteella sulkea pois.

Kainuun ELY-keskus katsoo tarpeelliseksi selvittää maaperän ja varsinkin pohjaveden pilaantuneisuus ja puhdistustarve sodanaikaisen polttoainevaraston paikalla. Kainuun ELY-keskus esittää lausuntonaan öljysuojarahastolle, että maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarpeen selvitys ja tarvittaessa maaperän kunnostus toteutettaisiin kokonaisuudessaan öljysuojarahaston varoin.

 

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
tarkastaja Juha Määttä, 029 502 3905,
yksikön päällikkö Sari Myllyoja, 029 502 3833

Linkit:
Karttalinkki polttoainevaraston paikasta
Öljysuojarahasto (ympäristöministeriö)


Alueellista tietoa