Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Etelä-Savossa elokuun työttömien määrä oli viimeksi näin korkea vuonna 2005 (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä 8 016 henkilöä eli 11,7 % työvoimasta. Työttömien määrä nousi lähes 800:lla vuodentakaisesta, mutta laski lähes 800:lla heinäkuusta. Viimeksi vuonna 2005 työttömien määrä oli elokuussa näin korkealla.

Elokuun lopussa Etelä-Savon pienimmät työttömyysasteet olivat Juvalla (8,5 %), Pertunmaalla (9,7 %) ja Puumalassa (9,9 %). Pieksämäen kaupungin työttömyysaste oli 10,8 %, Mikkelin kaupungin 11,8 % ja Savonlinnan kaupungin 13,5 %, mikä oli Etelä-Savon kunnista selvästi korkein.

Alle 25-vuotiaita oli elokuun lopussa työttömänä 1 069, mikä on 160 vähemmän kuin heinäkuussa ja 133 enemmän kuin vuosi sitten. Nuorten työttömien aktivointiaste oli Etelä-Savossa elokuussa 36,4 %. Osuus on ELY-alueista kolmanneksi korkein, vain Pohjois-Karjala ja Etelä-Pohjanmaa 40 %:n osuudella yltävät parempaan.

Lomautettuja oli Etelä-Savossa elokuun lopussa 405. Kun otetaan huomioon se muutos, että aiemmin ryhminä lomautetut ovat luvussa mukana, niin lomautettujen määrä on vuodentakaista pienempi.

Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli Etelä-Savossa elokuun lopussa 2 152 eli 263 enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätietoja:

Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 165
Johtaja Sirkka Rytkönen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 0295 044 123
Viestintäasiantuntija Mervi Huuskonen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 0295 044 044


Regional information