Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Hämeen pohjavesien hyvä tila on yhä vaarantunut (Hämeen ELY-keskus)

Hämeen ELY-keskuksessa on päivitetty pohjavesien tila-arviot toisen vesienhoitokauden 2016–2021 toimenpiteiden suunnittelua varten. Pohjavesien tila-arviot on tehty samaan aikaan koko Suomessa osana vesienhoidon suunnittelua. Pohjaveden tilaa arvioidaan sekä kemiallisen että määrällisen tilan perusteella. Pohjavesien tilaluokittelu perustuu vesienhoitoasetuksessa annettuihin pohjaveden ympäristölaatunormeihin sekä arvioihin näiden pohjavedessä todettujen pitoisuuksien vaikutuksiin ympäristöön ja vedenhankintaan.

Hämeessä on 341 luokiteltua pohjavesialuetta, joista riskialueeksi on nimetty 41 aluetta. Riskialueiden määrä on vähentynyt yhdellä vuonna 2009 tehtyyn edelliseen arvioon verrattuna. Pohjavesialue luokitellaan riskialueeksi silloin, kun pohjavedessä on todettu haitallisten aineiden pitoisuuksia, jotka voivat kasvaa ja vaarantaa pohjaveden tilaa ilman suojelutoimia. Pohjavesien laadun seurannan myötä on saatu lisää tietoa luokittelun pohjaksi.  Pohjaveden tila on vaarantunut Hämeessä erityisesti niillä pohjavesialueilla, joille on sijoittunut huomattavasti erilaisia ihmistoimintoja. Riskialtteimmat pohjavedet sijaitsevat Ensimmäisellä Salpausselällä Hausjärven ja Nastolan välisellä vyöhykkeellä.  Merkittävintä pohjavesiriskiä Hämeessä aiheuttavat pilaantuneet maa-alueet, liikenne, asutus, yritystoiminta, maa-ainesten otto sekä maatalous. Monet riskipohjavesialueet ovat aktiivisessa vedenhankintakäytössä. Käyttöönotettava vesi täyttää kuitenkin toistaiseksi talousveden laatuvaatimukset.

Kaikilla Hämeen pohjavesialueilla määrällinen tila on hyvä. Pohjaveden laadussa löytyy sen sijaan vielä parannettavaa, sillä kahdeksan pohjavesialueen kemiallinen tila on huono. Huonoon kemialliseen tilaan luokiteltujen pohjavesialueiden määrä on laskenut viidellä. Huono tila on pysynyt monella pohjavesialueella ennallaan tehdyistä pohjaveden suojelutoimenpiteistä huolimatta. Pohjavettä ovat pilanneet ihmistoiminnoista peräisin olevat aineet, kuten torjunta-aineet, liuottimet, kloorifenolit, polttonesteiden lisäaineet ja kloridi.

Riskinalaisille tai huonossa tilassa oleville pohjavesialueille on tehtävä pohjavettä ennallistavia ja suojelevia toimenpiteitä. Suurimmalle osalle riskialueista on laadittu pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat riskien poistamiseksi tai vähentämiseksi. Suunnitelmissa esitetyt toimenpiteet tulee toteuttaa kiireellisesti. Pohjavesialueiden huomioon ottamista maankäytön suunnittelussa tulee myös tehostaa. Pohjavesien ennaltaehkäisevä suojelu on tärkeää, sillä likaantuneen pohjaveden puhdistaminen on erittäin vaikeaa ja kallista.

Hämeessä käytetään yhdyskuntien vedenhankintaan ainoastaan pohjavettä ja tekopohjavettä. Viisi vedenottamoa on jouduttu sulkemaan ja yhdellä vedenottamolla käsittelyä on jouduttu tehostamaan pohjaveden haitta-ainepitoisuuksien vuoksi.

Kartta pohjavesien tilasta (pdf-tiedosto, 455 kt)

Lisätietoja

  • hydrogeologi Petri Siiro, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 230

Alueellista tietoa