Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Maaseudun kehittämisessä merkittäviä tuloksia, uutta näkökulmaa kaivataan (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 2007-2013 arviointi osoitti, että kehittämissuunnitelmaan valituilla painopistealueilla on saavutettu merkittäviä tuloksia.  Maatilojen rakennetuilla ja ympäristötuen erityistukisopimuksilla on edistetty perusmaatalouden säilymistä ja kehittymistä. Yri-tystuella on vaikutettu etenkin yritysten toiminnan laadun parantamiseen, tuotekehitykseen ja kannattavuuteen. Hanketoiminnalla on edistetty laajasti maaseudun elinvoimaisuutta. Merkittäviä tuloksia on saavutettu toimijoiden verkostoitumisen ja yhteistyön, yritysten laatutason ja osaamisen lisääntymisen myötä.

Kehittämissuunnitelmaan vuonna 2006 valitut toimialakohtaiset painopistealueet nähtiin yleisesti hyviksi ja maakunnan ominaispiirteet huomioiviksi. Tuotannon säilyttämistä painottavan näkökulman sijaan kaivattiin siirtymistä kehittävämpään ja asiakaslähtöisempään otteeseen ohjelman toteutuksessa. Toiminnan onnistumiseen vaikuttaneina tekijöinä arvioinnissa tunnistettiin mm. osaaminen, toimenpiteiden konkreettisuus ja tavoitteellisuus sekä yhteistyö ja tiedon jakaminen eri toimijoiden kesken. Nämä ovat samalla tekijöitä, jotka edistävät hankkeiden tulosten ja vaikutusten pysyvyyttä.

Maatiloilla tukien monimutkaisuus haittana

Maatilojen rakennetuet koettiin hyödyllisiksi ja vaikuttaviksi, eli ne vastaavat tarpeisiin ja tavoitteisiin. Nämä ovat tukia, jotka edistävät etenkin perusmaatalouden säilymistä ja kehittymistä. Samalla ne luovat edellytyksiä myös muulle yritystoiminnalle sekä viihtyisälle asuin- ja vierailuympäristölle maaseudulla. Niinpä arvioija suositteleekin huolehtimaan, että maatilojen tuet ja toimenpiteet ovat käytettävissä myös uudella ohjelmakaudella maaseudun kehittämisessä.

Maatalouden rakennetukien vaikuttavuutta ja etenkin houkuttelevuutta vähentävät kuitenkin tukiehdot ja toimeenpanon monimutkaisuus. Tukien hallinnointiin liittyviä prosesseja tulee jatkossa mahdollisuuksien puitteissa pyrkiä keventämään ja yhä kehittämään niihin liittyvää tiedotusta.

Ympäristötuen erityistukisopimuksiin ja ei-tuotannollisten investointien tukiin ja niiden hyödyllisyyteen oltiin yleisesti tyytyväisiä. Tukien ja sopimusten käyttökelpoisuus nähtiin suurimpana niiden kokonaisuuksien osalta, joissa myös hoitotarpeet arvioitiin suurimmiksi; maisemanhoito ja virkistys, luonnon monimuotoisuus ja myös vesistöjen suojelu.

Yritystuilla hyviin tuloksiin

Maaseudun yrittäjät katsoivat investointituet saamistaan yritystuista tärkeimmäksi tukimuodoksi. Niiden avulla päästään hyvin kiinni markkinaehtoiseen toimintaan. Myös arvioinnin muu tiedonhankinta vahvistaa, että yritystukien kohdalla on päästy hyviin tuloksiin Etelä-Savon maaseudun kehittämisessä. Yritystukien hyöty kohdistuu suoraan alueen yrityksiin, yrittäjiin ja työntekijöihin ja sitä kautta mm. vahvistaa maaseudun elinvoimaisuutta. Yritystukia onkin syytä painottaa myös jatkossa.

Tuettavien toimenpiteiden hyvästä suunnittelusta arvioija suosittelee pitämään kiinni, vaikka tukiprosessia muuten tulisikin saada kevyemmäksi. Rahoittajasta annettu palaute hyvän yhteistyön tekijänä antaa myös vahvan perustan kehittämistyölle jatkossa, kunhan tukiprosessia saadaan muuten helpotettua menettelyiltään kevyemmälle tasolle.

Hanketoimintaan kaivataan lisää toimijoita

Hanketoiminnan onnistumista edistävä tekijät tunnistetaan alueella hyvin. Hanketoimijoiden (julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt ja säätiöt) ja ELY-keskuksen kesken on toimiva yhteistyö. Lähtökohdat hanketoiminnan kehittämiseksi entistä vaikuttavammaksi ovat arvioijan mukaan hyvät. Hankkeiden toteuttaminen alueella on melko keskittynyttä. Uusien toimijoiden mukaan saaminen ja yhteistyön tiivistäminen voivat osaltaan auttaa entistä laajempaan vaikuttavuuteen. Tärkeintä on se, että hankkeella vastataan aitoon tarpeeseen ja käytetään kuhunkin tilanteeseen soveltuvia toimintatapoja mahdollisesti uusiakin keinoja kokeillen.  

Arvioinnin suoritti Suomen Aluetutkimus FAR yhteistyökumppaninsa TK Evalin kanssa. Maaseudun kehittämissuunnitelman toteutuksesta vastaa Etelä-Savon ELY-keskus. Alueen kolmella Leader-toimintaryhmällä on omat kehittämisohjelmansa, jotka eivät kuuluneet tämän arvioinnin piiriin.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia,
p. 029 502 4074, maija.puurunen(at)ely-keskus.fi

Kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus, maaseutu ja energia,
p. 0295 024 098, ossi.tuuliainen(at)ely-keskus.fi

Asiantuntija Jukka Kotro, Etelä-Savon ELY-keskus, innovaatiot ja yritysrahoitus,
p. 029 502 4057, [email protected]


Alueellista tietoa