- Ajankohtaista
- Kuulutukset ja ilmoitukset
- Yleistiedoksiannot maantielle jätettyjen ajoneuvojen siirtämiseksi
- Valtion liikenneväylien suunnittelu - kuulutukset
- Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen valtakunnalliset ja useampaa aluetta koskevat kuulutukset, yleistiedoksiannot ja päätökset
- Meille töihin
- RSS-palvelu
- Tapahtumat ja koulutukset
- Tarjouspyynnöt ja haut
- Tiedotteet
- Tiedotteet 2021
- Tiedotteet 2020
- Tiedotteet 2019
- Tiedotteet 2018
- Tiedotteet 2017
- Tiedotteet 2016
- Tiedotteet 2015
- Tiedotteet 2014
- Tiedotteet 2013
- Tiedotearkisto
- Tilaa tiedotteita
- Uutiset
- Uutiset 2024
- Uutiset 2023
- Uutiset 2022
- Uutiset 2021
- Uutiset 2020
- Uutiset 2019
- Uutiset 2018
- Uutiset 2017
- Uutiset 2016
- Uutiset 2015
- Uutiset 2014
- Uutiset 2013
- Uutiskirjeet
- Viestintä
Tiedotteet 2014
Kainuun työttömyydessä on jo pieniä taittumisen merkkejä (Kainuun ELY-keskus)
Kainuun vaikeassa työttömyydessä on nähtävissä pieniä murroksen merkkejä. Tammikuussa työttömyys väheni jo hieman joulukuun lopun lukemista, vaikka pysyttelikin vielä selvästi vuoden takaista korkeammalla. Parin viime vuoden aikana työttömyys on kasvanut vielä tammikuussa ja kääntynyt vasta sen jälkeen kausivaihtelusta johtuen laskuun. Nyt työttömyysjaksoja alkoi lähes 10 % vähemmän ja päättyi lähes neljännes enemmän kuin vuosi sitten.
Tammikuussa myös uuden työvoiman kysyntä kasvoi, tosin vain muutamilla aloilla, mutta se näkyy heti varsinkin nuorisotyöttömyyden vähenemisenä. Samanaikaisesti mittavat lomautukset pyrkivät kuitenkin yhä hivuttamaan työttömyyttä ylöspäin. Lomautettujen joukko kasvoi tammikuussa 793 henkilöön, joka on yli 50 % enemmän kuin vuosi sitten.
Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon) oli kirjoittautunut tammikuun lopussa 6 413 työtöntä työnhakijaa. Se on 73 vähemmän kuin joulukuussa, mutta kuitenkin 876 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys oli tammikuussa vajaat 16 % vuoden takaista korkeammalla, kun se vielä joulukuussa oli lähes 25 % korkeammalla kuin vuosi sitten.
Kainuun työttömyys on jo lähellä taitekohtaa parempaan. Tosin yritysten ja julkisen sektorin viime aikojen henkilöstöratkaisut antavat viitteitä myös siitä, että lomautukset saattavat vielä lähiaikoina kohottaa työttömyyttä. Tavallisesti työttömyys kuitenkin kääntyy selvään laskuun kevään aikana kausivaihtelusta johtuen.
Linkki: Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014
Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
strategiapäällikkö Juha Puranen, p. 029 502 3650
- Julkaisupäivä
- 25.2.2014