Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Kevään kelirikko alkoi huomattavasti normaalia aikaisemmin (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Teiden kelirikkokausi on alkanut Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä on pystytetty jo sorateiden varsille. Kelirikosta arvioidaan tulevan alueellamme hieman normaalia helpomman. Kuitenkin kevään sää ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat lopulta siihen miten vaikea kevään kelirikosta tulee. Kelirikkokausi alkoi tänä keväänä noin neljä viikkoa normaalia aikaisemmin ja siitä saattaa tulla nyt tavanomaista pidempi. Tänä vuonna Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella (ELY- keskus) on käytössä kelirikkoisten sorateiden korjauksiin normaalin kunnossapidon lisäksi vain noin miljoona euroa. Muutama vuosi sitten sorateiden kelirikkovaurioiden korjauksiin oli käytettävissä Itä-Suomessa jopa 7 miljoonaa euroa/vuosi.

 

Yleistä

Tämän kevään kelirikkoennuste on laadittu syksyn ja talven hyvin poikkeuksellisten sääolosuhteiden perusteella. Syksy ja talvi ovat olleet poikkeuksellisen lauhoja ja sateisia. Pakkaskausi alkoi vasta vuoden vaihteen jälkeen ja jäi lopulta hyvin lyhytaikaiseksi. Pohjaveden pinnat olivat pakkaskauden alkaessa erittäin korkealla ja myös teiden rungot jäivät jäätyessään hyvin märiksi. Teillä on nyt routaa normaalitalvea huomattavasti vähemmän.

Kevään säällä on aina suuri merkitys kelirikon esiintymiselle. Mikäli säät ovat roudan sulamisaikana pilviset ja sateiset, routa sulaa nopeasti ja varsinkin tien pintakerros voi nopeasti liejuuntua. Kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset puolestaan pitävät kelirikon kurissa.

Pakkaskauden aikana tammikuussa tierummut ja tien sivuojat jäätyivät monin paikoin täysin umpeen ja niitä on avattu koko talven ajan. Maantien alittavien päätierumpujen aukaisu ja muu kunnossapito kuuluu yleisen tien pitäjälle. Käytännössä rumpujen aukaisun tekee alueen kunnossapitourakoitsija. Yksityistieliittymärumpujen aukaisu ja muu kunnossapito kuuluu sen sijaan aina yksityisen tien pitäjälle tai liittymän omistajalle.

 

Päällystetyt tiet ovat kärsineen lauhasta ja sateisesta talvesta

Päällystetyt tiet ovat kärsineet talven lauhoista ja sateisista keleistä selvästi normaalia enemmän. Päällysteen reikiä, halkeamia ja muita vaurioita on nyt hyvin paljon. Vilkasliikenteiset tiet ovat urautuneet nastarengaskauden aikana.

Päällysteteille on jouduttu tekemään talven aikana runsaasti paikkauksia.

 

Liikenteen rajoittaminen kelirikkoisilla teillä

Jos kelirikkotilanne kehittyy sellaiseksi, että tien vaurioituminen on odotettavissa, liikennettä ryhdytään rajoittamaan asettamalla tielle suurinta sallittua ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän painoa osoittavat merkit. Yleisimmin käytetty painorajoitus on 12 tonnia.

Kelirikkoisten teiden liikenteen rajoittamisen tarkoituksena on estää teiden vaurioituminen raskaan liikenteen vaikutuksesta ja turvata elintärkeiksi katsottavat kuljetukset ainakin minimitasolla. Tiet tulisi saada pidettyä sellaisessa kunnossa, että jokaiseen talouteen voidaan kulkea vähintään henkilöautolla.

Asetetut painorajoitukset eivät koske elintärkeitä kuljetuksia. Elintärkeiksi kuljetuksiksi katsotaan

  • hälytys- ja tienpitoajoneuvot
  • linja-autot reittiliikenteessä
  • maidon, energiahuollon (säännölliset ja välttämättömät), teuraseläinten, eläinrehun, siemenviljan, polttoaineiden ja talousjätteiden kuljetukset
  • kevätkylvöihin liittyvät raskaiden maatalouskoneiden siirrot
  • tilakohtaiset lietelannan ajot
  • kauppojen päivittäistavarakuljetukset sekä myymäläautoliikenne.

Myös elintärkeissä kuljetuksissa on pyrittävä pienempään kalustoon ja pienempiin kuormiin esimerkiksi kuljetusten reittien suunnittelulla.

Sen sijaan esimerkiksi puutavara-, maa-aines- ja rakennustarvikekuljetuksia ei katsota elintärkeiksi kuljetuksiksi. Näitä varten ELY-keskus voi myöntää tilapäisiä maksullisia kuljetuslupia painorajoitetuille teille. Lupaa ei saa kuitenkaan automaattisesti, vaan jokaisen tapauksen käsittelyssä otetaan huomioon kuljetuksen tarpeellisuus, kuljetuksen massa ja tien sen hetkinen kunto. Lupia myöntävät aluevastaavat virka-aikana.

 

Sorateiden painorajoituksia on yleensä eniten Itä-Suomessa

Tänä keväänä painorajoituksia on asetettu jo muutamille teille Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa, yhteensä noin 36 km:n matkalle.

Keväällä 2013 painorajoitettuja teitä oli Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella yhteensä 306 km (Etelä-Savo 114 km, Pohjois-Savo 57 km, Pohjois-Karjala 137 km). Viime kevät oli kelirikon suhteen kohtuullisen helppo. Keväällä 2012 painorajoituksia oli 808 km.

Yhteensä valtion ylläpitämiä sorateitä on Pohjois- Savon ELY-keskuksen alueella 7 350 km.

 

Miten painorajoituksista päätetään?

ELY-keskus tekee päätökset ottamalla huomioon paikalliset olosuhteet ja kunnossapidon alueurakoitsijan esitykset. Myös muille kuin kelirikon uhanalaisille teille voidaan tarvittaessa asentaa painorajoitus, esim. maa-aines- ja puutavarakuljetusten tai poikkeuksellisen vaikean kevään sään vuoksi. Rajoituksista voidaan myös luopua kokonaan, jos kevään sää on suotuisa ts. vähäsateinen, tuulinen ja aurinkoinen.

Painorajoitukset pyritään asettamaan mahdollisimman lyhyeksi aikaa. Rajoitukset poistetaan, kun roudan sulaminen on edennyt tarpeeksi syvälle ja tie on saavuttanut riittävän kantavuuden.

 

Mistä saa tietoa kelirikkotilanteesta ja painorajoitetuista teistä?

Pohjois-Savon ELY-keskuksen aluetta koskeva reaaliaikainen ja kattavin tieto kulloinkin vallitsevasta painorajoitustilanteesta löytyy Internet -osoitteesta: http://kelirikko.liikennevirasto.fi. Samasta osoitteesta löytyy myös valtakunnallinen painorajoitustilanne. Painorajoituksista saa lisäksi tietoa puhelimitse Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalta 0200-2100 ja ELY-keskuksen aluevastaavilta (Liikenteen asiakaspalvelu, 0206 90300).

 

Malttia tienkäyttäjiltä

Kelirikko ilmenee tien pintaosan pehmenemisenä ja tien rungon kantavuuden heikkenemisenä. Tienpitäjä varoittaa kelirikkoisista teistä teiden alkuun asetettavilla kelirikosta varoittavilla liikennemerkeillä. Tällaisilla teillä tulisi raskasta liikennettä välttää. Jos jokin kuljetus on välttämätön, tulisi se tehdä yöpakkasten aikana tienpinnan ollessa jäässä ja ennen kuin kantavuuden heikkenemistä alkaa tapahtua. Sääennusteiden mukaan yöpakkasia on luvassa ensi viikolla ja ELY-keskus toivookin, että sorateiden raskaat kuljetukset siirrettäsiin ensi viikolle.

On toivottavaa, että tienkäyttäjät merkitsisivät teille syntyneet liikennettä vaarantavat reiät esimerkiksi risulla tai havulla ja ilmoittaisivat liikennettä vaarantavista vaurioista Tienkäyttäjän linjalle 0200-2100.

 

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY- keskus

Kunnossapitovastaava Marja Bäck 02950 26703

Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen 0295 026 766 (päällysteasiat)

Aluevastaava Kalevi Lipponen 02950 26741

 

 


Alueellista tietoa