Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Sorateiden kelirikosta ei ennusteta erityisen vaikeaa Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Lauha talvi on kuluttanut teiden päällysteitä normaalia enemmän (Uudenmaan ELY-keskus)

Sorateiden kelirikon ennustetaan olevan tänä keväänä keskimääräinen tai jopa sitä helpompi. Päällysteiden kulumisen kannalta Uudellamaalla, Kanta-Hämeessa ja Päijät-Hämeessä talvi on ollut hankala. Kuluneimmissa kohteissa nopeusrajoituksia voidaan joutua laskemaan päällystevaurioiden vuoksi.

Kelirikon vaikeus riippuu ratkaisevasti kevään säistä. Yöpakkaset sekä aurinkoiset ja tuuliset päivät helpottavat kelirikkoa. Sateet ja nopea roudan sulaminen puolestaan vaikeuttavat tilannetta. Kelirikkokausi kestää Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella yleensä huhtikuulta toukokuun puoleenväliin. Leudon talven johdosta kelirikkokauden arvioidaan tänä keväänä alkavan jo maaliskuussa.

Keväiseen kelirikkoon on aina syytä varautua, varsinkin sorateillä sekä kevyesti rakennetuilla päällystetyillä teillä. Raskaat kuljetukset on syytä hoitaa kuntoon ennen kelirikkokauden alkua. Myös pintakelirikkoa, eli teiden pinnan velliintymistä, on luvassa ennen varsinaista runkokelirikkoa. Painorajoituksia voidaan joutua asettamaan myös pintakelirikon vuoksi.

Kelirikosta johtuvia painorajoituksia on Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä asetettu viime vuosina keskimäärin 10-130 kilometrille.

Päällysteissä vaurioita talven jäljiltä

Vilkkaasti liikennöidyillä teillä suurin toimenpidetarvetta aiheuttava syy on urautuminen. Se johtuu pääosin nastarengaskulutuksesta, joka kiihtyy huomattavasti päällysteen ollessa märkä. Lauhan talven jälkeen uratilanteen odotetaankin olevan ennustettua pahempi. Märän päällysteen jäätyminen ja sulaminen lisää pintakuntovaurioita, kuten reikiintymistä ja kivien irtoilua.

Päällysteiden uusiminen alkaa urakoiden käynnistyessä toukokuussa ja jatkuu syyskuun loppuun asti. Vähemmän liikennöidyillä teillä tehdään lähinnä sujuvaa liikennöintiä turvaavia paikkauksia. Toimenpiteet priorisoidaan mahdollisuuksien mukaan alkamaan huonokuntoisimmista osuuksista.

Liikennettä rajoitetaan kelirikkoisilla teillä

Kelirikon aikanakin tiet yritetään pitää sellaisessa kunnossa, että jokaiseen talouteen voi kulkea vähintään henkilöautolla. Rajoittamalla raskasta liikennettä estetään teiden rakenteiden laajempi vaurioituminen ja turvataan elintärkeiksi katsottavat kuljetukset. Sellaisia ovat esimerkiksi linja-autoliikenne, sekä maidon, teuraseläinten ja elintarvikkeiden kuljetukset. Sen sijaan puutavara- ja rakennustarvikkeiden kuljetuksia ei katsota elintärkeiksi.

Kun tien vaurioituminen on odotettavissa, liikennettä ryhdytään rajoittamaan. Tielle asetetaan suurinta sallittua ajoneuvon painoa osoittavat merkit. Yleisimmin käytetty painorajoitus on 12 tonnia.  

Painorajoitetuille teille voidaan myöntää tilapäisiä maksullisia kuljetuslupia. Lupien käsittelyssä otetaan huomioon kuljetuksen tarpeellisuus, kuljetuksen paino ja tien kunto. Lisätietoja saa liikenteen asiakaspalvelusta, p. 0206 90 300 (pvm/mpm).

Ilmoita vaarallisista vaurioista 

Kelirikon aiheuttamia vaurioita saattaa syntyä päivittäin. Liikenneturvallisuutta vaarantava reikä tai muu vaurio voi syntyä hyvinkin nopeasti, jolloin on tärkeä varoittaa muuta liikennettä. Liikenneturvallisuutta vaarantavista tai liikennettä selvästi haittaavista vaurioista voi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle, p. 0200 2100 (pvm/mpm) ympäri vuorokauden.

Painorajoitusuhan alaiset tiet ja ajankohtainen painorajoitustilanne: http://www.liikennevirasto.fi/kelirikko  

Lisätietoja: 


Alueellista tietoa