Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Starttirahalla yritystoiminnan aloittaneita vähiten kahdeksaan vuoteen (Hämeen ELY-keskus)

Vuonna 2013 Hämeen ELY-keskuksen alueen kunnissa työ- ja elinkeinotoimiston myöntämällä starttirahalla aloitti yhteensä 296 henkilöä, mikä on 101 vähemmän (25,4 %) kuin vuonna 2012. Ajanjaksolla 2006–2013 mitattuna vuonna 2013 starttirahalla yritystoiminnan aloittaneita oli vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2013 Kanta-Hämeen maakunnassa starttirahalla aloitti yhteensä 167 henkilöä, mikä on 15 vähemmän (-8 %) kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Päijät-Hämeen maakunnassa starttirahalla aloittaneita oli vuonna 2013 yhteensä 129, mikä on 86 vähemmän (-40 %) kuin vuonna 2012. Alkuvuoden kehitys on ollut päinvastainen koko maassa, jossa starttirahalla aloittaneiden määrä kasvoi vuodentakaisesta 21 prosenttia.

Kasvuyritysten määrä ja toimialat Hämeessä

Kasvuyritysten määrä pysyi lähes ennallaan Hämeessä kaudella 2009–2012, jolloin kasvuyrityksiä oli 34. Koko maassa kasvuyrityksiä oli vastaavalla kaudella yli 800. Kasvuyritysten merkitys korostuu huonoina aikoina. Niistä toivotaan suunnannäyttäjiä muuten aneemiseen talouteen. Kasvuyrityksiksi luetaan yritykset, joiden henkilöstö on kasvanut kolmen vuoden ajan vähintään 20 prosenttia vuositasolla ja joilla oli kasvujakson alussa vähintään 10 henkilöä (OECD).

Hämeen kasvuyritykset ovat perinteisillä toimialoilla, kuten teollisuus, rakentaminen ja kauppa. Näillä toimialoilla oli yli puolet (20 kasvuyritystä) Hämeen alueen 34 kasvuyrityksestä, reilusti yli 15 prosenttia kullakin. Lisäksi hallinto- ja tukipalveluiden alalla toimi noin 14,7 prosenttia kasvuyrityksistä. Lähes 10 prosenttia kasvuyrityksistä toimi terveys- ja sosiaalipalveluiden alalla.

Aloittaneiden yritysten määrä Hämeen ELY-keskuksen alueen maakunnissa ja kunnissa

Tilastokeskuksen mukaan 1 719 uutta yritystä aloitti toimintansa vuonna 2013 Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Aloittaneiden yritysten määrä väheni 5,5 prosenttia vuodesta 2012, jolloin toimintansa aloitti 1 819 eli sata yritystä enemmän. Koko maassa aloittaneiden yritysten määrä väheni vastaavana aikana 4 prosenttia. Toimialoittaisen tarkastelun perusteella eniten Hämeessä uusia yrityksiä aloitti kaupan toimialalla, jossa toimintansa aloitti 306 uutta yritystä eli 17,8 prosenttia kaikista vastaavana ajankohtana aloittaneista yrityksistä. Rakentamisen toimialalla aloitti 271 (16 %) ja ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla 205 (12 %) uutta yritystä. Suurimmista toimialoista aloittaneiden yritysten määrä väheni lukumääräisesti eniten ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla (-75) verrattuna vuoteen 2012.

Lopettaneet yritykset 1-3 vuosineljännes 2013

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 kolmella ensimmäisellä vuosineljänneksellä toimintansa lopetti 977 yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Vuoden 2012 kolmeen ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä kasvoi 3,5 prosenttia, kun vuoden 2012 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä toimintansa lopetti 944 yritystä. Toimialoittaisen tarkastelun perusteella eniten yrityksiä lopetti kaupan ja rakentamisen toimialoilla. Koko maassa lopettaneiden yritysten määrä kasvoi vastaavana aikana 6 prosenttia.

Lisätietoja: Hämeen ELY-keskus

  • Ylijohtaja Pekka Savolainen, puh. 0295 025 171
  • Erikoissuunnitelija Jesse Marola, puh. 0295 025 159

Yrityskatsaus, I/2014


Alueellista tietoa