Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Vaalimainosten sijoittelussa muistettava liikenneturvallisuus (Uudenmaan ELY-keskus)

EU-vaalien lähestyessä Uudenmaan ELY-keskus haluaa muistuttaa, että vaalimainokset tulee sijoittaa siten, ettei niistä ole haittaa liikenneturvallisuudelle tai liikenneväylien kunnossapidolle. Vaalimainosten sijoittamisessa väylien varsille tulee noudattaa Liikenneviraston antamaa ohjeistusta.

Maantielain mukaan vaalimainokset voi asettaa paikalleen aikaisintaan 25. huhtikuuta eli kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää, jonka jälkeen ne on poistettava viikon kuluessa. Vaalimainosten poistaminen on mainosten omistajan vastuulla. Vaalimainoksiin ei tarvita Liikenneviraston lupaa - maanomistajan lupa riittää - mutta ne on sijoitettava Liikenneviraston ohjeiden mukaisesti.

Liikenneturvallisuutta ei saa vaarantaa vaalimainosten sijoittelulla. Turvallisuus pitää muistaa myös mainoksia asetettaessa ja huollettaessa.  Moottori- ja moottoriliikenneteiden varteen ja rautatiealueelle vaalimainoksia ei saa laittaa, ei myöskään pääkaupunkiseudun kehäteille. Suosituksena on, että vaalimainonta maanteiden osalta rajoitettaisiin taajamiin ja niiden välittömään läheisyyteen. Sopivia sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi kevyen liikenteen väylien varret ja sellaiset tieosuudet, joilla ei ole liittymiä. Liittymien kohdalle sijoitetuista vaalimainoksista ja niiden ohjeistuksesta on tarkempaa tietoa Liikenneviraston ohjeessa.

Mainoksia ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin eikä muihin liikenteenohjauslaitteisiin.  Turvallisuussyistä niitä ei saa sijoittaa myöskään rautatiesiltoihin eikä rautatien ali- ja ylikulkusiltoihin.

Myös vaalimainosten kokoon ja väriin on kiinnitettävä huomiota. Maisemallisista ja liikenneturvallisuussyistä mainoksissa ei saa käyttää heijastavia kalvoja eikä loistevärejä. Vaalimainokset eivät saa olla muodoltaan, väriltään tai muutoin sellaisia, että ne saatetaan käsittää liikenne- tai tiemerkeiksi.

ELY-keskuksella on oikeus poistaa vaalimainos

Ohjeen mukaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvovat alueillaan ohjeiden noudattamista. Niillä on oikeus poistaa vaalimainos maantien varresta, jos se aiheuttaa välitöntä vaaraa liikenteelle tai kohtuutonta haittaa tien kunnossapidolle. Tapaukset on määritelty tarkemmin ohjeessa.

Myös kunnilla on omat ohjeistuksensa vaalimainonnasta. Vaalimainosten sijoittamiseen asemakaava-alueilla tulee hankkia rakennusvalvontaviranomaisen lupa.

Vaalimainosten sijoitteluun liittyvissä kysymyksissä opastaa liikenteen
asiakaspalvelukeskus

liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi

0295 020 600 asiakaspalvelu (ma–pe klo 9–16) neuvonta ja palautteet
0295 020 601 kundservice (mån–fre kl. 9–16)

Lisätietoja tiedotteesta antaa kunnossapitovastaava Tuomo Ratia, puh. 0295 020 927

Vaalimainoskieltoalueet kartalla (pdf 3,2 Mt)

Liikenneviraston ohje vaalimainosten asettelusta


Alueellista tietoa