Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Valtatie 8 ohituskaistaparin suunnittelu Hummastinvaaran kohdalla, Raahe ja  Siikajoki (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tie- ja rakennussuunnitelmien laatimisen valtatielle 8 Hummastinvaaran kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan kanssa. Tiesuunnitelmaluonnoksia esitellään yleisötilaisuudessa tiistaina 30.9.2014 klo 17.00 – 18.30 Raahen kaupungin teknisen palvelukeskuksen tiloissa osoite Ruskatie 1, 92140 Pattijoki.

Suunnittelualue sijoittuu Hummastinvaaran kohdalle, noin 4,0 km Raviradan liittymästä Revonlahden suuntaan. Suunnitelmaan sisältyy kohdakkain olevan ohituskaistajakson rakentaminen valtatielle 8 ja siihen liittyvien yksityistie- ja liittymäjärjestelyiden tekeminen. Nykyinen valtatie levennetään keskikaiteelliseksi 4-kaistatieksi ja jakson päihin rakennetaan valaistus. Koko ohituskaistajakso varustetaan riista-aidalla.

Suunnitelman tavoitteena on parantaa valtatien liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Suunnittelutyö on käynnistynyt valmistelevilla toimenpiteillä kesäkuussa 2014. Tiesuunnitelman valmistuttua marraskuussa 2014 suunnitelma lähetetään maantielain mukaiseen käsittelyyn. Tässä maantielain mukaisessa käsittelyssä tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta sekä Raahen kaupungilta ja Siikajoen kunnalta. Ennen lausuntojen antamista tiesuunnitelmat asetetaan nähtäväksi, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus jättää muistutus suunnitelmista. Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Liikennevirasto antaa suunnitelmista hyväksymispäätöksen. Tiesuunnitelman valmistuttua hankkeesta laaditaan rakennussuunnitelma, joka valmistuu maaliskuun 2015 loppuun mennessä.

Hankkeen alustava rakennuskustannusarvio on noin 4,7 milj. € (alv 0 %). Hanke on esitetty Pohjois- Pohjanmaan ELY- keskuksen vuosien 2014 – 2018 tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa toteutettavaksi Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämiin tieinvestointeihin kuuluvana hankkeena.

Lisätietoja:

Hankevastaava Ari Kuotesaho, puh. 0295 038 259, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus,
Hankintapalvelukonsultti Harri Pousi, puh. 0400 884 138, PMP Oy,
Projektipäällikkö Kari Rautio, puh.040 588 8901 Plaana Oy,
Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen, puh. 040 830 3171, Raahen kaupunki


Alueellista tietoa