Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Valtatien 8 ohituskaistojen suunnittelu Hummastinvaaran kohdalla on aloitettu (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tie- ja rakennussuunnitelman laatimisen valtatielle 8 Hummastinvaaran kohdalle Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueella. Suunnittelukohde sijaitsee noin 11 km Raahen keskustasta Oulun suuntaan. Suunnitelman tavoitteena on parantaa valtatien liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan kanssa

Suunnittelu sisältää valtatielle 8 noin 3 km pitkän keskikaiteella erotetun kohdakkain olevan ohituskaistajakson suunnittelun Hummastinvaaran kohdalle yksityistie- ja liittymä-järjestelyineen.  Jakson päihin rakennetaan valaistus ja tehdään tarvittavat siirrot ja jatkamiset riista-aitoihin.

Suunnittelutyö on käynnistynyt valmistelevilla toimenpiteillä kesäkuussa 2014. Hanketta ja alustavia suunnitelmaratkaisuja esitellään syksyllä 2014 kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa, josta tiedotetaan erikseen.
 
Tiesuunnitelman on arvioitu valmistuvan vuoden 2014 loppuun mennessä, jonka jälkeen se lähetetään maantielain mukaiseen käsittelyyn. Tässä käsittelyssä tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot Raahen kaupungilta ja Siikajoen kunnalta sekä eri viranomaisilta. Ennen lausunnon antamista kunnat asettavat tiesuunnitelman nähtäväksi, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus jättää muistutuksia suunnitelmasta.  Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Liikennevirasto antaa suunnitelmista hyväksymispäätöksen.

Hankkeen alustava rakennuskustannusarvio on noin 4,7 milj. € (alv 0%). Hanke on esitetty Pohjois- Pohjanmaan ELY- keskuksen vuosien 2014 – 2018 tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa toteutettavaksi Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämiin tieinvestointeihin kuuluvana hankkeena.
 

Lisätietoja:

Hankevastaava Ari Kuotesaho, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 259, s-posti: ari.kuotesaho(at)ely-keskus.fi,
Hankintapalvelukonsultti Harri Pousi, puh. 0400 884 138, s-posti: harri.pousi(at)pmpoy.com,
Projektipäällikkö Keijo Körkkö, Plaana Oy, puh. 040 865 6676, s-posti: keijo.korkko(at)plaana.fi.


Alueellista tietoa