Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Yritystuet uudistuvat, tukien hakuun katkos (Uudenmaan ELY-keskus)

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan yritystukia koskeva lainsäädäntö uudistuu. Uusi yritystukilaki astuu voimaan 1.7.2014. Uuden lain myötä myös ELY-keskusten myöntämien yritystukien hakemiseen ja käsittelyyn käytettävää tietojärjestelmää päivitetään. Päivityksen vuoksi järjestelmä on poissa käytöstä 25.6.–18.8.2014 (arvio). Näin ollen yritystoiminnan kehittämiseen tarkoitettua yrityksen kehittämisavustusta ei voi sähköisesti hakea edellä mainittuna ajanjaksona.

Ratkaisematta jääneet hankkeet siirtyvät uuden yritystukilain mukaan käsiteltäviksi uusien säädösten ja rahoituslinjausten ehdoilla. Kaikki hakijat joutuvat tekemään uuden sähköisen hakemuksen kun haku jälleen aukeaa.

Aikaisemmin tehtyjen yritystukipäätösten maksatuksia tehdään kuitenkin koko ajan lukuun ottamatta pientä katkoa ajalla 25.6.-30.6.2014.

Uuden yritystukilain mukanaan tuomia muutoksia on rahoituksen painottuminen aloittaviin, kasvaviin ja kansainvälistyviin mikro- ja pk-yrityksiin.

Hankevalinnassa tullaan korostamaan yrityksen liiketoiminnan kehittämistä, erityisesti kansainvälistymistä.

ELY-keskus suosittelee yrityksiä lykkäämään hankkeiden aloittamista siihen saakka, kunnes uusi tukijärjestelmä käynnistyy. Alueelliset rahoituslinjaukset tullaan myös päivittämään internet-sivuille elokuun aikana, kun yritystukisäädökset on kokonaisuudessaan vahvistettu. Uuden yritystukilain mukaisen rahoituksen haku käynnistyy tämän hetken tiedon mukaan arviolta elokuun puolessa välissä. Jatkossa asiointi tapahtuu sähköisesti yrityksen KATSO-tunnisteen avulla.

Maaseutuohjelman mukaisen yritysrahoituksen hakuun tulee myös katkos, uusien yritystukien haku käynnistyy tämän hetken tiedon mukaan aikaisintaan marras–joulukuussa. Ajankohta tarkentuu syksyn aikana ja siitä tiedotetaan erikseen. 

Energiatukien haku jatkuu normaalisti, käsittelyyn ja päätösten tekoon ei tule muutoksia


Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Arto Salmela, Uudenmaan ELY-keskus, p. 0295 021 149


Alueellista tietoa