Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Kuuleminen Vattajan ampuma-alueen ympäristöluvan tarpeesta on käynnistynyt (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on aloittanut kuulemisen Vattajan ampuma-alueen ympäristöluvan tarpeesta. ELY-keskus on 17.10.2013 velvoittanut Puolustusvoimat hakemaan ympäristöluvan polttoaineen jakeluasemalle ja varikolle. Hallinto-oikeus palautti muilta osin asian uudelleen käsiteltäväksi 29.6.2015, mistä ELY-keskus valitti katsoen, että Vattajan ympäristöluvan tarpeesta on tärkeä saada ratkaisu viivytyksettä, ottaen huomioon alueen ympäristölliset arvot sekä toiminnan laajuus ja luonne, ja että asia on paikallisesti tärkeä ja ratkaisua on odotettu pitkään. Korkein hallinto-oikeus jätti ELY-keskuksen valituksen tutkimatta katsoen että perustelut eivät riittäneet valitusoikeuden syntymiseen.

Ampuma-alueita ei ole säädetty luvanvaraisiksi, minkä vuoksi luvanvaraisuutta on tarkasteltu osatoimintoina, joiden kautta eräät ampuma-alueet on velvoitettu hakemaan lupaa koko toiminnalle. ELY-keskus on puoltanut ampuma-alueiden tarkempaa sääntelyä lainsäädännössä ja mm. ympäristönsuojelulain uudistuksen yhteydessä 7.1.2013 esittänyt, että ampuma-alueet säädettäisiin luvanvaraisiksi. Lakiin ei kuitenkaan tullut muutosta.

Lisätietoja:

  • Ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kentala, puh. 0295 027 828

Alueellista tietoa