Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman valtakunnalliset koordinaatiohankkeet valittu (ELY-keskus)

ELY-keskukset ovat valinneet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta vuonna 2015 rahoitettavat valtakunnalliset koordinaatiohankkeet. Toukokuussa käynnistyneessä koordinaatiohankkeiden haussa haettiin hankkeita valittuihin teemoihin: luomu, luonnontuotteet, lähiruoka, Green care -hyvinvointipalvelut, energiatehokkuus ja matkailu.

Hakuun esitettiin kahdeksan hanketta, joista nyt valittiin viisi koordinaatiohankkeiksi parhaiten soveltuvaa rahoitettavaksi. Lisäksi yksi hakemus siirrettiin käsiteltäväksi myöhemmin. Hankkeisiin tullaan käyttämään EU:n ja valtion rahoitusta yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa. Hankkeiden kustannusarviot ja toteutuksen laajuus tarkistetaan suhteessa käytettävissä olevaan rahoitukseen, ja hankekohtaiset kustannusarviot mahdollisine muutoksineen vahvistetaan myöhemmin. Hämeen ELY-keskus tekee hankkeille rahoituspäätökset ensi syksyn aikana.

Nyt valittujen hankkeiden kesto tulee olemaan noin 2,5 vuotta. Ohjelmakauden loppuun varataan jatkorahoitusta koordinaatiohankkeille. Päätös mahdollisesta jatkorahoituksesta tulee perustumaan arviointiin koordinaatiohankkeiden toiminnasta ja tuloksista.

Koordinaatiohankkeiden tehtävänä on muun muassa toteuttaa määriteltyjä kehittämislinjauksia, jotta alan kehittämistyöhön suunnatut resurssit saadaan ohjattua tuloksellisimpiin toimintoihin.

 

Seuraavat hankkeet valittiin rahoitettavaksi:

 

Luomu: Manner-Suomen maaseutuohjelman luomualan kehittämisen koordinaatiohanke vuosille 2015-2017

Pro Luomu ry, yhteishenkilö Marja-Riitta Kottila

Hankkeen tavoitteena on rakentaa luomualan kehittäjien tuki- ja kumppanuusverkosto, jolla on tiivis yhteys elinkeinon toimijoihin. Hanke palvelee alueellisia kehittäjiä osaamisen, tiedon, kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamisen kautta.

 

Luonnontuotteet: Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA)

Helsingin yliopisto, yhteyshenkilö Juha Rutanen

Hanke koordinoi ja vahvistaa luonnontuotealan kehittämistyötä viestinnän ja tiedonvälityksen avulla sekä kokoamalla ja aktivoimalla alan hanketoimintaa. Hanke toimeenpanee Luonnontuotealan toimintaohjelmaa, joka nostaa alan kehitystyön painoaloiksi raaka-ainetuotannon kehittämisen, innovatiivisen ja jalostusarvoa lisäävän tuotekehityksen sekä lisäarvon tuottamisen matkailu- ja hyvinvointipalveluihin.

 

Lähiruoka: Lähiruoan koordinaatiohanke

Turun yliopisto, yhteyshenkilö Päivi Töyli

Hankkeen tavoitteena on lisätä ja tiivistää lähiruoka-alalla toimivien yhteistyötä ja verkostoitumisen avulla kasvattaa alan kilpailukykyä. Hankkeessa sovitetaan yhteen kansallisia, alueellisia ja kansainvälisiä lähiruokaan liittyviä toimenpiteitä sekä vahvistetaan lähiruokaan liittyvien hankkeiden ja toimijoiden välistä tiedonvaihtoa, yhteistyötä ja työnjakoa. Lähiruoan koordinaatiohanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä maakunnallisen toiminnan ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kesken.

 

Green care -hyvinvointipalvelut: Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Luonnonvarakeskus, yhteyshenkilö Aino-Elina Vehmasto

Koordinaatiohanke kokoaa ja ylläpitää eri alueiden Green Care -toimijoiden ja -hankkeiden yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä sopii näiden välisestä työnjaosta. Toimijoiden yhteistyötä lisäämällä ja kehittämistyön päällekkäisyyksiä poistamalla tehostetaan koko maaseudun kehittämisohjelman tavoitteiden toteuttamista. Hanke tuottaa yhteisiä esittelymateriaaleja eri koheryhmille sekä toimii aktiivisena alan tiedottajana.

 

Matkailu: Rural Finland -valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke

Karelia ammattikorkeakoulu Oy, yhteyshenkilö Raija Ruusunen

Hanke edistää maaseutuohjelman hankerahoituksen tehokasta ja tuloksellista suuntaamista matkailualan kehittämiseen varmistamalla kaksisuuntaisen tiedonkulun kansallisten strategioiden ja alueellisten toimijoiden välillä. Hanke tiivistää kansallista ja alueellista yhteistyötä sekä jalkauttaa parhaita kehittämistoimenpiteitä kansallisen kehittäjäverkoston kautta. Kansallisena maaseutumatkailun kehittämistavoitteena on osaava, kasvava ja uudistuva maaseudun matkailuelinkeino.

 

Energiatehokkuus -teemaan saapunut hakemus käsitellään myöhemmin.

 

Lisätietoja:

 

kehittämispäällikkö Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 065

asiantuntija Lassi Hurskainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 046

 

Hankkeista saa lisätietoja myös suoraan hankkeiden yhteyshenkilöiltä. Hankkeiden pääasiallinen tiedotuskanava on maaseutu.fi-sivusto.

 


Alueellista tietoa