Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Lestijoen alaosan kalataloudellisia koskikunnostuksia jatketaan syksyllä 2015 (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Lestijoen alaosan kalataloudellinen kunnostus on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen velvoite ja se pohjautuu uittosäännön kumoamiseen. Kunnostustyön ja siihen liittyvän seurannan kokonaiskustannukset ovat 320 000 euroa.

Lestijoen alaosan kalataloudellinen kunnostus käsittää kaikkiaan 22 koskea Kannuksen ja Kalajoen (Himanka) kaupunkien alueella. Työt aloitettiin vuonna 2014, jolloin kunnostettua saatiin kaikkiaan 9 koskea. Tänä vuonna töihin päästiin elokuun puolivälissä virtaamien laskettua riittävästi sateisen kesän jälkeen. Syyskuun alkuun mennessä on saatu kunnostettua kolme koskea ja työt ovat parhaillaan käynnissä Himangan Niskankoskella.

Kunnostuksissa uittoperattuja koskia ennallistetaan koskikiveystä muotoilemalla siten, että ne toimivat paremmin erikokoisten vaelluskalojen elinympäristöinä. Tärkeä osa kunnostusta on kutusoraikkojen rakentaminen. Töiden viimeistelyvaiheessa huomioidaan myös virkistyskäyttö ja maisemalliset seikat.

Kunnostuksia jatketaan niin kauan kun virtaama joessa pysyy riittävän alhaisena. Tavoitteena on saada työt valmiiksi viimeistään vuonna 2016.

Lisätietoja:

  • Erikoissuunnittelija Tommi Seppälä, puh. 0295 027 932
  • Rakennusmestari Usko Lintinen, puh. 0295 027 872

Kaivinkone muotoilee kosken kiveystä ja metsäkone kuljettaa kutusoraa koskeen.


Alueellista tietoa