Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Joukolla kohti parempaa työelämää Kaakkois-Suomessa (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Suomen kilpailukyvyn perustana ovat hyvin toimivat, tulokselliset ja uutta työtä luovat työpaikat. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoima Työelämä 2020 -hanke haastaa työpaikat kehittämään toimintaansa ja toimintatapojaan omista lähtökohdistaan. Kehitystyö on mahdollista niin pienillä kuin suurilla työpaikoilla toimialasta riippumatta. Kehitystyötä tehdään aktiivisesti myös Kaakkois-Suomessa.

Tavoite on, että tulevaisuudessa yhä useammalla työpaikalla on uudistumista ja kehittämistä tukeva kulttuuri, jossa tuotteet, palvelut ja toimintatavat luodaan yhteistyössä. Toiminta on avointa, vuorovaikutteista, hallittua ja ennakoivaa. Uutta teknologiaa hyödynnetään tehokkaasti, johtaminen on huippuluokkaa ja pystytään luomaan uutta työtä.

Kaakkois-Suomen alueverkosto

Työelämä 2020 -hankkeen alueverkoston tehtävänä on miettiä alueen tavoitteet alueen liiketoiminnan ja työelämän toimintatapojen kehittämiseksi. Perusajatus on, että jos muutoksia tapahtuu tuotannossa ja työssä, myös toimintatapoja työpaikoilla on muutettava, johtaminen mukaan lukien.

Kaakkois-Suomen Työelämä 2020 -verkosto kokoontuu seuraavan kerran 10.2.2016 Savitaipaleella. Kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi esittelee Savitaipaleen kunnan palkittua työhyvinvointitoimintaa, työmarkkinaneuvos Pirjo Harjunen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo Työelämä 2020 -ohjelman suuntaviivoista ja alueverkostolaiset kertovat verkoston toiminnasta, avaintavoitteista ja yhteistyölupauksesta.

Kaakkois-Suomen alueverkoston kokoonpano

Mari Ravattinen, Treenix Oy, puheenjohtaja
Kalle Saarela, STTK
Jami Holtari, Etelä-Karjalan yrittäjät ry
Kyösti Louhelainen, työterveyslaitos
Niina Härkönen, Kymenlaakson kauppakamari
Kalle Saarela, STTK
Sonja Laitinen, SAK
Timo Valtonen, TE-toimisto
Kaarina Myyri-Partanen, Etelä-Suomen AVI
Siru Vainio, Kymen yrittäjät
Tarja Vahtokari-Sahari, AKAVA
Kirsi Kiiskinen, Kymenlaakson Liikunta ry
Mikko Ikävalko, Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
Päivi Savilampi, Lappeenrannan kaupunki
Johannes Moisio, Etelä-Karjalan liitto
Eeva Koskimies, ELY-keskus
Ulla Silmäri, Kymenlaakson liitto.

Työelämä 2020 -hankkeen tavoite on tehdä Suomen työelämästä Euroopan paras!

Vuonna 2013 aloitettu työ Suomen työelämän kehittämiseksi Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 jatkuu pääministeri Juha Sipilän hallituskauden. Vision saavuttamiseksi tarvitsemme laaja-alaista yhteistyötä ja tahtoa edesauttaa kehittymistä ja uudistumista suomalaisilla työpaikoilla. Työelämä 2020 -hankkeen toisen vaiheen tehtävänä on sekä vahvistaa ja tehostaa jo luotuja edellytyksiä ja rakenteita työpaikoilla tapahtuvan kehittämistyön tukemiseksi että päivittää sisällöt ja keinot vastaamaan nyt nähtävissä oleviin haasteisiin.

Lisätietoja: Aluekoordinaattori Tea Raatikainen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
p. 0295 024 075, [email protected]

http://www.tyoelama2020.fi/


 


Alueellista tietoa