Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Maatalouden peltovalvonnat hyvässä vauhdissa Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Maataloustukien peltoalavalvonnat päästiin Etelä-Savossa aloittamaan tänä kesänä heinäkuun alussa, eli pari viikkoa tavanomaista myöhemmin. Viivästyminen johtui siitä, että kevään päätukihaku sai jatkoa kesäkuun puoleen väliin asti ja valvonnan tietojärjestelmissä oli valmistumisviivettä. Tukihakemukset saatiin ajoissa tallennettua kuntien yhteistoiminta-alueilla.

Peltoalavalvonnat ovat nyt hyvässä vauhdissa. Etelä-Savossa tehdään kesän aikana noin 160 normaalia tilavalvontaa. Samalla tilakäynnillä pyritään valvomaan mahdollisimman monta tukea. Koko maassa ELY-keskukset valvovat noin 2 700 tilaa. Peltotukia hakeneista tiloista valvotaan vuosittain vähintään 5 %. Tilat valitaan paikalla tehtäviin tarkastuksiin keskitetysti Maaseutuviraston (Mavi) määrittämillä otannoilla. ELY-keskukset eivät osallistu valintaan. Otantaperusteena käytetään satunnaisotantaa sekä painotettua otantaa, jolloin tietyt riskitekijät korostuvat.

Valvontojen on määrä valmistua marraskuun puoleenväliin mennessä. Viherryttämistukea hakeneilta tiloilta tarkistetaan tuotantokasvien monipuolisuus elokuun loppuun mennessä. Ympäristökorvausten talviaikaisten valvontojen tulee valmistua toukokuun puoliväliin, jotta ympäristökorvauksen loppuosa voidaan maksaa keväällä 2017. Valvontojen valmistuttua voidaan tiloille maksaa merkittävä osa maatalouden tuista.

Tilan jokainen peltolohko tarkastetaan

Valvontakäynneillä tarkastetaan täyttyvätkö maataloustuen saamisen ehdot. Lisäksi valvonnan avulla varmistetaan, että viljelijät saavat tuet tasapuolisin perustein koko maassa. Tilakäynnillä tarkastetaan kaikki tilan peltojen kasvulohkot, eli käydään jokaisella lohkolla. Jokaiselta lohkolta todetaan viljelykasvi, tukiehtojen noudattaminen ja kasvulohkojen pinta-alat. Havainnot merkitään tarkistuslistaan. Pinta-ala mitataan tarvittaessa. Pinta-alamittaus voidaan tehdä joko paikan päällä GPS-laitteella tai sähköisesti näytöltä.

Kaikki tarkastuskäynnin havainnot kirjataan Maaseutuviraston Tukisovellukseen, joka laskee havaintojen perusteella seuraamusprosentit. Viljelijälle toimitetaan yhteenveto, joka sisältää lohkokohtaisen listauksen valvonnan aikana tehdyistä havainnoista, pinta-alojen mittaustiedot, kartat peruslohkoista, joita on korjattu, sekä mahdolliset valvonnassa havaitut puutteet. Viljelijä voi hakea oikaisua valvonnan tulokseen sen jälkeen kun kunta on lähettänyt tukipäätöksen.

Etelä-Savossa valvonnat hoidetaan rivakasti

Etelä-Savossa on valvonnan määräajoista aina selviydytty, joskin kiirettä ja pitkää päivää se on valvontaryhmältä usein edellyttänyt. Mavin tilaston mukaan Etelä-Savo oli elokuun loppupuolella peltovalvontojen tilakäyntien suorittamisessa kolmen nopeimman ELY-keskuksen joukossa ja valvonnan tulosten tallennuksissa selkeästi ensimmäisellä sijalla. Viherryttämisestä johtuvat valvonnat saatiin tehtyä ekokuun loppuun mennessä, mutta pelto- ja eläinvalvontoja on vielä paljon jäljellä. Marraskuun määräajasta on tärkeää selviytyä vaikka sitten päivän pituutta jatkamalla tai tarvittaessa valvontaresursseja lisäämällä.

Keltainen kortti lieventää peltopuolen rikeseuraamuksia

Maatalouden harjoittaminen vaatii viljelijältä varsin perusteellista perehtyneisyyttä tukijärjestelmän ehtoihin. Viljelijätukia hakiessa viljelijä sitoutuu noudattamaan kuhunkin tukeen liittyviä tukiehtoja. Tukiehdot liittyvät hyvän maatalouden harjoittamiseen sekä ympäristön huomioimiseen viljelyssä. Viljelijän tulee esimerkiksi käyttää kasvinsuojeluaineita sekä lannoitteita säädösten mukaisesti sekä jättää tarpeelliset suojakaistat vesistöjen varsille.

Valvontojen seuraamukset ovat saattaneet muodostua joidenkin tilojen kohdalla varsin kohtuuttomiksi. Seuraamuksia on pyritty kohtuullistamaan uudella Keltainen kortti -menettelyllä. Kun peltolohkolla havaitaan ensimmäistä kertaa valvonnassa todetun viljelyalan ja tukihakemuksessa ilmoitetun alan kesken eroa, tuenhakija voi saada niin sanotun Keltaisen kortin. Keltaista korttia voidaan käyttää silloin, kun tukityypin pinta-alaero on 3-10 % ja se on havaittu ensimmäisen kerran. Jos keltaista korttia käytetään, kyseisen tuen pinta-alaseuraamus alenee puoleen valvontavuonna. Kortin voi saada vain kerran kutakin tukea kohti (perustuki, EU:n nuorenviljelijän tuki sekä luonnonhaittakorvaus ja sen korotus).

Eläintukien osalta voi joissain tapauksissa tulla edelleenkin kohtuuttoman suuria seuraamuksia rikkeeseen nähden. Jos vaikka jonkin eläimen rekisteröinti tai korvamerkintä on puuttunut, lisäseuraamuksia väistämättä ilmaantuu. Eläinten merkinnässä ja rekisteröinnissä olevat puutteet vaikuttavat myös peltopuolen tukiin.

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Ritva Vaittinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4101, ritva.vaittinen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa