Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Padasjoen Vesijaolla puhdistetaan entisen kaupan öljyistä maaperää (Päijät-Häme)            

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut päätöksen Padasjoen Vesijaolla osoitteessa Vesijaonraitti 240 sijaitsevan kiinteistön öljyllä pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Kiinteistöllä on ollut kauppa, jonka yhteydessä on ollut polttoaineiden jakelupiste vuodesta 1952 lähtien 1970-luvulle asti.  Maaperä on pilaantunut piha-alueella lievästi öljyllä polttoaineen varastoinnin ja jakelun seurauksena. Öljyllä pilaantunutta maata on noin 40 kuutiometriä. Maaperän puhdistamisesta vastaa Öljyalan Palvelukeskus Oy:n tutkimus- ja kunnostushanke (JASKA-hanke), jossa kunnostetaan vanhoja öljypilaantumia. Kunnostuksen rahoittaa öljysuojarahasto. Alue puhdistetaan tänä vuonna loppusyksyllä.     

Pilaantunut maa tulee puhdistaa, ettei öljy pääse leviämään eikä pilaantuminen rajoita kiinteistön ja maa-aineksen käyttöä. Kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella, mutta tutkimusten mukaan pohjavesi ei ole pilaantunut. Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edellyttää päätöksessään, että pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. Pilaantuneet maat on kaivettava, lastattava ja kuljetettava pois niin, ettei työstä aiheudu haittaa ympäristölle. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus selvitetään maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

 

Lisätiedot:

Diplomi-insinööri Olli Valo, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 240 

 

Tiedotus:

Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

 

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuspäätökset - Häme      


Alueellista tietoa