Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Rauman saaristoon perustettiin luonnonsuojelualueeksi Raumanmeren luonto- ja retkeilyalue (Satakunta)

Rauhoitettavaksi esitetty alue perustuu kaupunginvaltuuston 15.12.2008 tekemään periaatepäätökseen jonka perusteella osa kaupungin omistamista maa- ja vesialueista päätettiin liittää osaksi Selkämeren kansallispuistoa ja osasta muodostaa Raumanmeren luonto- ja retkeilyalueen nimeä kantava yksityinen suojelualue.

Nyt tehty alueen rauhoituspäätös ei aiheuta muutoksia alueen nykyiseen käyttöön, koska alueella on jo toteutettu luonnonsuojelulain mukaisia ehtoja muutaman vuoden ajan. Alueen erityispiirteet on huomioitu hyvin alueen rauhoitusmääräyksissä, joten mm. leiriytyminen, marjastaminen, kalastus ja metsästys ovat edelleenkin alueella sallittuja.     

Raumanmeren luonto- ja retkeilyalue (n. 1110 ha) kattaa huomattavan osan Rauman saaristosta ja se rajoittuu Selkämeren kansallispuistoon sen arvoja täydentäen. Alueeseen kuuluu mm. merkittäviä osia luonnonsuojelullisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaista Reksaaren, Omenapuumaan ja Nurmeksen saarista. Osia alueista kuuluu Natura-alueeseen Rauman saaristo (FI0200073). Rauhoituksella toteutetaan Natura-verkostoa merkittävästi Nurmeksen saaren osalta.

Rauhoitettavilla alueilla on monipuolisesti metsä-, rannikko-ja pienvesiluontotyyppejä. Muun muassa Omenapuumaan alueella elävät tärkeinä lajeina pidetyt liito-orava sekä pikkuapollo.

Alueilla on merkittävä virkistyskäyttöarvo. Alue on eräs kaikkien aikojen laajimmista yksityisalueiden rauhoituksista Etelä-Suomessa.

Lisätietoja antaa

Timo Laitinen, kaupungingeodeetti, puh. 044 533 6950, [email protected]
Iiro Ikonen, ylitarkastaja, puh. 0295 022 869, [email protected]


Alueellista tietoa