Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Työttömyys laski elokuussa alle 26 500aan (Pohjois-Pohjanmaa) 

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) alueen kunnissa oli elokuun lopussa lomautetut mukaan lukien 26 460 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä laski vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna noin 1 270:llä (-4,6 %).  ELY-alueittain työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla kuudenneksi eniten. Työttömyyden lasku koski miehiä (-5,5 %) enemmän kuin naisia (-3,6 %). Tyypilliseen tapaan työttömyys laski heinäkuusta elokuuhun - tänä vuonna 3500 työttömällä. Laskuun vaikuttivat alle 25-vuotiaiden, yli 50-vuotiaiden, vammaisten/pitkäaikaissairaiden, ulkomaalaisten sekä myös pitkäaikaistyöttömien määrän väheneminen. Lisäksi lomautettujen määrä laski ja aktiivitoimissa oli 1 145 henkilöä enemmän kuin heinäkuussa. Tiedot ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen elokuun työllisyyskatsauksesta.

Lomautettuna oli elokuun lopussa 1 260 henkilöä, mikä on 230 vähemmän kuin vuosi sitten. Heinäkuusta lomautettujen määrä laski 450 henkilöllä. Lisäksi lyhennetyllä työviikolla työskenteli 445 työntekijää, missä laskua vuoden takaisesta oli 150 henkilöä. Syyskuun alussa TE-toimistoon tuli yksi noin 10 henkilöä koskeva ennakkoilmoitus mahdollisesti alkavista uusista lomautuksista.

Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski elokuussa. Nuoria työttömiä oli nyt 4 720, mikä on 310 (-6,24 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Heinäkuuhun verrattuna nuorten työttömien määrä laski 900:lla. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8 100, mikä on 310 henkilöä ja 3,7 % vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Heinäkuun lopusta työttömyys laski tässä ikäryhmässä 420:llä.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli elokuun lopussa 8 650. Määrä laski heinäkuusta 100:lla henkilöllä. Pitkään työttömänä olleiden määrä oli kuitenkin 500 henkilöä korkeampi kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui sillä pitkäaikaistyöttömyyden kasvuprosentti (vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen) oli nyt 6,1 %, kun se kuukausi sitten oli 5,3 %.

Elokuun aikana avattiin reilut 2 800 uutta työpaikkaa

Elokuun aikana TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 4 590 työpaikkaa. Uusia paikkoja avattiin noin 2 820 ja niiden määrä nousi vuoden takaisesta 675:llä. Työpaikkoja täytettiin kuukauden aikana 540. Kuukauden lopussa auki oli edelleen noin 2 100 työpaikkaa.

Uusia työpaikkoja avattiin lähes kaikissa ammattiryhmissä. Palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikkoja avattiin edelleen eniten eli noin 735. Seuraavaksi eniten avattiin työpaikkoja asiantuntijoille (715), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (406), muille työntekijöille (315) ja erityisasiantuntijoille (314). Lisäksi tarjolle tuli mm. noin 185 paikkaa prosessi- ja kuljetustöihin, 115 paikkaa toimisto- ja asiakaspalveluihin sekä 20 paikkaa maatalouteen. Asiantuntijoiden ammattiryhmässä uusien työpaikkojen määrä kasvoi vuodentakaisesta muita ryhmiä enemmän eli noin 265:llä

Palveluissa olevien määrä nousi 345:llä vuoden takaisesta

Työ- ja elinkeinohallinnon työllistymistä edistävien palvelujen piirissä oli elokuun lopussa 8 755 työnhakijaa. Määrä nousi heinäkuusta 1 145:llä. Viime vuoden elokuuhun verrattuna palveluissa oli nyt 345 (+4,1 %) henkilöä enemmän. Palveluissa olevien määrät olivat elokuussa suurimpia omaehtoisessa opiskelussa (2 960), työllistettynä tai työharjoittelussa (1 795), kuntouttavassa työtoiminnassa (1 780) ja työvoimakoulutuksessa (1 035) olevilla. Työttömien aktivointiaste (24,9 %) nousi viime vuoden elokuusta (23,3 %), koska työttömien määrä oli nyt vuoden takaista matalampi ja palveluissa olevien määrä suurempi.

Työttömyysaste laski vuoden takaiseen verrattuna 23 kunnassa

Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa 14,2 % ja se laski 23 alueen kunnassa. Vuosi sitten osuus oli 14,9 %. Heinäkuusta elokuuhun työttömyysaste laski 27 kunnassa, nousi hieman Pyhäjärvellä ja oli elokuussa alle 10 prosenttia Reisjärvellä (7,9 %), Pyhännällä (9,1 %), Limingassa (9,5 %), Kalajoella (9,6 %) ja Pyhäjoella (9,8 %). Kunnittain työttömyysasteet olivat korkeimmat Taivalkoskella (16,5 %), Oulussa (16,3 %), Pudasjärvellä (16,0 %), Iissä (15,9 %) ja Vaalassa (15,8 %).

Lähteet:

Kuukausittain julkaistavan Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsauksen tietolähteenä käytetään Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoja. Katsaus sisältää tietoja myös kunnittain. Maakuntatasoista ja kansainvälisesti vertailukelpoista työttömyystietoa voi tarkastella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Lisätietoja työllisyyskatsauksesta antavat:

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen-vastuualue:
Asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116, 040 673 9472
Tutkimussihteeri Helena Suvanto (tilastot), 0295 038 235, 050 390 2364
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
Johtaja Maire Mäki
Palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Työnvälitys ja yrityspalvelut
Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Tuetun työllistymisen palvelut
Palvelujohtaja Mari Tuomikoski, Osaaminen ja kehittämispalvelutTavoitat johtajat TE-toimiston vaihteesta 0295 056 500S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

 Seuraava tiedote ilmestyy tiistaina 25.10.2016


Alueellista tietoa