Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Hiidenrannan liittymä valtatie 25:llä Nummelassa suljetaan vuonna 2019 (Uusimaa)

Hiidenrannan liittymä Nummelassa suljetaan ensi vuoden aikana liikenneturvallisuussyistä. Sulkeminen koskee sekä Haapakyläntieltä että Hiidenvedentieltä valtatielle 25 tulevaa liikennettä.

Hiidenrannan liittymän sulkemisesta on sovittu yhteistyössä Vihdin kunnan ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Ennen liittymän sulkemista Vihdin kunta rakentaa lisäkaistan Kaukoilantien liittymään helpottamaan erityisesti Hiidenrannan suunnasta tulevien vasemmalle kääntymistä. Samalla Uudenmaan ELY-keskus uudistaa Kaukoilantien liittymän liikennevalot. Nämä muutokset on tarkoitus tehdä kesäkuun loppuun 2019 mennessä. Hiidenrannan risteyksen sulkeminen tapahtuu muutostöiden valmistuttua.

Nykytilanteessa erityisesti vasemmalle kääntyminen Hiidenrannan suunnasta ja valtatien ylitys Nummelaan on valtatien vilkkaan liikenteen vuoksi hankalaa. Liittymä on luokiteltu vaaralliseksi ja se on asemakaavan vastainen. Jatkossa Hiidenrannan ja Vesikansan suuntien yhteytenä oleva Kaukoilantien liittymä on muun muassa liikennevalojen ansiosta turvallisempi.

Kunta ja ELY-keskus suunnittelevat yhdessä myös muita ratkaisuja, jotka tulevat pitkällä aikavälillä helpottamaan Hiidenrannasta tulevien autoilijoiden liikkumista. Valtatietä risteäviä eritasoisia ratkaisuja selvitetään yhteistyönä nopealla aikataululla jo tulevan syksyn aikana.

Lisätietoja:

  • Vihdin kunta, kunnanjohtaja Sami Miettinen, puh. 0440 421 613
  • Uudenmaan ELY-keskus, johtaja Tuovi Päiviö, puh. 0295 021 054

Alueellista tietoa