Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kesän 2018 levähavainnot kerätty, seuranta jatkuu vielä alkusyksyn (Häme)

Valtakunnallisen leväseurannan kesäkuukausien havainnot on saatu kerättyä Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Seuranta alkoi kesäkuussa viikolla 23 ja jatkui viikoittaisina havaintoina koko kesän. Seuranta jatkuu vielä syyskuun loppuun saakka. Hämeessä oli tänä kesänä 13 havaintopaikkaa.

Sinilevää havaittiin hieman viime vuosia runsaammin seurannan aikana. 11 havaintopaikalla havaittiin sinilevää, mutta useimmiten levämäärät olivat vähäisiä. Neljällä havaintopaikalla havaittiin runsaasti tai erittäin runsaasti sinilevää. Kymijärvellä havaittiin runsaasti levää viikolla 28. Mallusjärvellä havaittiin runsaasti levää viikoilla 29, 31 ja 33 sekä erittäin runsaasti levää viikoilla 28 ja 30. Villikkalanjärvellä havaittiin runsaasti levää viikoilla 30, 31 ja 35 sekä erittäin runsaasti levää viikolla 33. Vanajavedellä havaittiin runsaasti levää elokuun viimeisellä viikolla.

 

Sinilevähavaintoja pitkin kesää

Alkukeväällä ja -kesällä sinilevät kasvavat vedenpinnan alla. Tästä syystä niiden olemassaoloa ei silloin silmämääräisesti huomata pinnalta käsin. Sinilevän pintaan nousun ja levälauttojen syntymisen edellytyksenä on levän riittävä ikääntyminen ja samanaikainen heikkotuulinen sää. Kun levät alkavat keski- ja loppukesällä vanheta, niiden kyky pysytellä vedenpinnan alla heikkenee.  Jos sää on samaan aikaan tyyni tai heikkotuulinen niin vanheneva levä lähtee kohoamaan kohti pintaa.  Kun tuuli taas voimistuu, se voi koota pintaan kohonnutta levää johonkin tuulen alapuoliseen rantaan kasaumiksi, jotka on helppo havaita paljain silmin.

Ensimmäiset sinilevähavainnot tehtiin kesäkuun toisella viikolla Kymijärvellä. Kesäkuussa levää havaittiin vain muutamilla seurantapaikoilla ja vain vähäisiä määriä. Heinäkuussa levää havaittiin useilla havaintopaikoilla ja niistä kolmella useamman kerran.  Heinäkuussa havaittiin kolme runsasta ja kaksi erittäin runsasta leväesiintymää.  Vähätuulinen sää mahdollisti levien nousun pintaan järvillä. Elokuussa havaittiin vähäisiä leväesiintymiä useammin kuin heinäkuussa. Lisäksi havaittiin kolme runsasta ja yksi erittäin runsas leväesiintymä.

Muutamia yleisöilmoituksia ja levänäytteitä sinilevistä toimitettiin kesän aikana ELY-keskukseen. Ilmoituksia tuli vähemmän kuin useimpina aiempina kesinä. Osin kansalaiset päivittivät levätietojaan suoraan Järviwiki-verkkosivustolle.

Paikallisella tasolla Hollolan Vähä-Tiilijärven sinilevätilanne on herättänyt keskustelua. Hämeen ELY-keskus pitää yhteyttä Hollolan kunnan ympäristöviranomaisten kanssa. Lisätietoa löytyy Hollolan kunnan verkkosivulta

 

Sinileväesiintymät mahdollisia syksylläkin

Syystäyskierto nostaa ravinteita järvien pohjasta päällysveteen levien käytettäväksi, jolloin niiden kasvu voi jatkua pitkälle syksyyn.  Vanhaa sinilevää voi syksyn kuluessa vielä kohota järvillä pintaan tuulettomalla tai heikkotuulisella säällä. Hämeen ELY-keskus ottaa edelleen vastaan näytteitä ja ilmoituksia toimialueensa haitallisista leväesiintymistä.

 

Lisätietoja

  • Järviwiki
  • Hydrobiologi Petri Horppila, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 182

 

Tiedotus

  • Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

 

 


Alueellista tietoa