Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Lounais-Suomen sinilevätilanne jatkuu edelleen rauhallisena (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Kuluvalla viikolla sinilevätilanne on jatkunut rauhallisena Lounais-Suomessa ja vakiohavaintopaikoilla havaitut levämäärät ovat olleet vähäisiä. Muita havaintoja on ilmoitettu ELY-keskukseen Sauvon Karunan Kupiluodosta, jossa havaittiin vähän sinilevää viime sunnuntaina, sekä Salosta, missä on viikon aikana havaittu runsaasti sinilevää pintaan nousseena Uskelanjoessa rautatiesillan kohdalla. Järvi-meriwikiin on kuluvalla viikolla jälleen kirjattu sinilevähavainto Kokemäen Sääksjärven Kuovinkujasta, jossa levämäärä on ollut vähäinen. Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu vielä ensi viikon, syyskuun loppuun.

Merialueen vakiohavaintopaikoilla on tällä viikolla havaittu vähän sinilevää Kaarinan Hovirinnan uimarannalla, Uudenkaupungin Santtion uimarannalla, Mannerveden Isolla Marjakarilla sekä Rauman Otanlahdella.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan sisävesialueen vakiohavaintopaikoilla havaittiin vähän sinilevää sekä Kiskon että Rymättylän Kirkkojärvissä, Kokemäen Sääksjärven Madekalliossa ja Pomarkun Isojärven Vähäselällä.

Ilmoita levähavainnosta

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa edelleen vastaan levähavaintoja koko Lounais-Suomen alueelta Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin voi jokainen merkitä levähavaintonsa, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta. Lounais-Suomen sinilevähavainnot - karttasovellukseen päivitetään viikoittain vakiohavaintopaikkojen sinilevätilanne, ja myös muut kansalaishavainnot löytyvät karttapalvelusta. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

Linkkejä:

Lisätietoja:

Harjoittelija Elina Ek, 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, 0295 022 879


Alueellista tietoa