Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Nerkoontien parantaminen on käynnistynyt (Pirkanmaa)

Nerkoontietä parannetaan pohjoisella Pirkanmaalla Kihniön kunnassa.

Kihniön kunnan Nerkoontiellä, eli maantiellä 13359, on käynnistynyt tienparannustyöt Hirvikoskentien ja Kuruntien (Maantie 3350) välillä.

ELY-keskus parantaa kelirikosta kärsinyttä Nerkoontietä kaikkiaan 10 kilometrin matkalta. Tien sivu- ja laskuojat perataan ja rummut uusitaan. Soiden kohdilla tien kantavuutta parannetaan murskeen, bitumistabiloinnin ja lujitekankaan avulla. Muilla osuuksilla tien rakennetta parannetaan sekoitusjyrsinnällä, teräsverkolla ja murskeenlisäyksellä. Koko parannettava 10 kilometrin osuus saa asfalttipinnan.

Tienkäyttäjien on syytä huomioida, että työn aikana paikka paikoin on vain yksi ajokaista käytössä.

Kulloistakin työkohdetta ohittaessaan liikenne saattaa myös aika ajoin joutua jonkin verran odottamaan työkoneiden siirtymistä. Nerkoontien työn aikainen nopeusrajoitus on 30–50 km/h.       

Nerkoontien parannustyöt valmistuvat pääosin vuoden 2018 loppuun mennessä, jos syksyn sää sen sallii. Päällystäminen siirtyy kevääseen, jos lokakuun sää ei mahdollista tien päällystämistä. Tiemerkinnät siirtyvät joka tapauksessa kevääseen tai alkukesään.

Urakoitsijana Nerkoontiellä toimii Destia Oy. Parannustöiden kustannukset nousevat reiluun kahteen miljoonaan euroon. 

Liite Kartta

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Timo Seppänen, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 294
  • Työpäällikkö Topi Tapanainen, Destia Oy, p. 040 865 0280

Alueellista tietoa