Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta heinäkuussakin Manner-Suomen alhaisin (Etelä-Pohjanmaa)

Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusalueen työvoimasta oli heinäkuussa 7,8 prosenttia. Lukema oli kesäkuun tapaan Manner-Suomen alhaisin. Koko maassa vastaava osuus oli 10,8 prosenttia.

Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 6695 työtöntä työnhakijaa, mikä on 17,3 % vähemmän (-1405 hlöä) kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi kesä-heinäkuulle tyypillisen normaalin kausivaihtelun mukaisesti edellisen kuukauden lopusta 437 henkilöllä (7 %).

Työttömien työnhakijoiden määrät jatkoivat heinäkuussa laskuaan kaikilla ELY-alueilla. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusalueella lasku jatkui kaikissa alueen seutukunnissa kuin myös yksittäisissä kunnissa. Maakunnan alin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli usean edelliskuukauden tapaan Kuortaneella, ollen nyt 4,5 %.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut jo monen kuukauden ajan voimakkaassa laskussa ja näin myös heinäkuussa. Yli vuoden yhtäjaksoisesti pitkäaikaistyöttömänä olleiden määrä väheni Etelä-Pohjanmaalla edellisvuoteen verrattaessa 41,7 prosenttia ja yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä väheni vastaavalla tarkastelujaksolla 37,2 prosenttia.

Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisvuoden heinäkuuhun verrattaessa 16,8 prosentilla (-223 hlöä) ja yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä väheni vastaavalla ajalla 17,8 prosenttia (-513 hlöä).

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Lue lisää tuoreimmasta Työllisyyskatsauksesta osoitteessa:
http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/etelä-pohjanmaa.aspx

Lisätietoja:
Mervi Mäkinen
Kehittämissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 605


Alueellista tietoa