Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Uudenmaan alueelle lähes 1,8 miljoonaa EU-hankerahaa sekä kansallisia yritystukia (Uusimaa)

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt huhti-kesäkuussa 2018 Uudenmaan alueelle hieman yli miljoona euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä lähes 800 000 euroa kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin.

Uudellamaalla käynnistyi kolme uutta ESR-hanketta, joista kahdessa päätoteuttajana toimii Valo-Valmennusyhdistys ry. KEIJO - kokemusasiantuntijuus edistämässä itsenäisyyttä ja osallisuutta -hankkeen tavoitteena on kehittää uudenlainen, laaja koulutuskokonaisuus rikos- ja päihdetaustaisten työllistymisen tueksi. OPIKKO - oppien kuntoutuksesta koulutukseen -hankkeessa puolestaan kehitetään koulutuksen ulkopuolelle jääville nuorille ja aikuisille kokonaisvaltaisen tuen ja vaiheittaisen ammatillisen koulutuksen suorittamisen malli.

Kolmannen rahoitetun hankkeen toteuttaa Yhteismaa ry. Köyhät ritarit -hankkeen tavoitteena on perustaa Helsingin Myllypuroon ravintola, joka saattaa yhteen leipäjonojen asiakkaat ja muut paikalliset. Ravintola on paikka, jossa leipäjonojen asiakkaat ruokailevat kupongilla normaalisti maksavien asiakkaiden rinnalla. Ravintolassa työskentelee ammattikokkien lisäksi vaikeasti työllistyviä työnhakijoita.

Yritysten kehittämispalveluihin Uudellemaalle myönnettiin 784 548 euroa. Tämä muodostui yritysten analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluista. Uudenmaan alueella käynnistyi huhtikuussa Talouden ja tuottavuuden johtaminen sekä Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen -koulutukset, joihin myönnettiin yhteensä 161 622 euroa. Analyysipalveluita rahoitettiin 40 374 euron edestä ja konsultointipalveluihin myönnettiin 582 552 euroa.

Etelä-Suomeen yhteensä 9,5 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta

Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle myönnettiin huhti-kesäkuussa 2018 yhteensä hieman yli 9,5 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta.

Erilaisten yritystukien osuus rahoituksesta oli yli 4,5 miljoonaa euroa. Yrityksen kehittämisavustusta Etelä-Suomen alueelle myönnettiin yhteensä hieman yli 1,8 miljoonaa euroa ja toimintaympäristöavustusta 1,6 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). Kehittämisavusta sai 34 hanketta ja toimintaympäristöavustusta 11 hanketta.

Yritysten kehittämispalveluihin myönnettiin yhteensä lähes 1,1 miljoonaa euroa kansallista rahoitusta. Tämä muodostui yritysten analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluista. Rahoituksesta 71 % kohdentui Uudellemaalle.

Loput rahoituksesta muodostui Euroopan sosiaalirahaston (ESR) valtakunnallisista ja alueellisista hankkeista. Aluehankkeisiin myönnettiin hieman yli kaksi miljoonaa euroa ja uusia hankkeita käynnistyi yhteensä kuusi Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueella. Alueellisten hankkeiden lisäksi rahoitettiin kuusi uutta hanketta valtakunnalliseen Luovaa osaamista -hankekokonaisuuteen. Näiden hankkeiden rahoitusosuus on hieman alle kolme miljoonaa euroa.


Kuva 1. Hämeen ELY-keskuksen rahoitusyksikön ESR- ja EAKR -rahoitus sekä kansallinen yritysrahoitus Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla huhti-kesäkuussa 2018.

 

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Sinikka Kauranen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 151

Kaikki Etelä-Suomen alueella rahoitetut ESR-hankkeet ja yritystuet löytyvät maakunnittain www.rakennerahastot.fi-sivuston Etelä-Suomen osiosta Toimintaa ja tuloksia - Rahoitetut hankkeet.

Tiedotus:

Viestintäasiantuntija Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176

Liitteet:


Alueellista tietoa