Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Itäisellä Suomenlahden jo paljon sinilevää (Kaakkois-Suomi)

Merivartijoiden havaintojen mukaan sinilevää on Itäisellä Suomenlahdella runsaasti Haapasaaren vesillä. Muuten levähavaintoja on niukalti Kaakkois-Suomessa tältä viikolta. Järviltä vai Lappeenrannan Haapajärvessä on havainto runsaasta sinilevästä (Kuva).

Valtakunnallisesti sinilevähavainnot ovat selvästi runsastunut järvillä lämpimän ja tyynen sään seurauksena. Kaakkois-Suomesta ei havaintoja eikä yleisöilmoituksia kuitenkaan ole tällä viikolla tullut. Mikäli lämmin ja tyyni sääjakso jatkuu vesipatsaassa olevat sinilevät voivat kertyä veden pintaan ja havaintojen määrä lisääntyy.

Pintaveden lämpötilat ovat 19-24 asteen välillä sisämaan järvillä ja Suomenlahdella suunnilleen samoissa lämpötiloissa.

Vesitilanne

Etelä- Suomessa jokien virtaamat ovat pieniä, mikä on ajankohdalle tyypillistä. Vuoksen vesistössä pääosin vähäsateinen kesä on saanut suurten järvien vedenkorkeudet hieman tavallista nopeampaan laskuun. Maaperä on verrattain kuivaa, joten vedenkorkeuksien ennustetaan jatkavan laskua.

Saimaan vedenkorkeus on vielä lähellä ajankohdan keskitasoa, mutta vedenkorkeuden ennustetaan laskevan 10-30 cm elokuun loppuun mennessä ja pysyvän ainakin pitkälle syksyyn asti tavallista alempana.  Pohjavedenpinnat ovat kesäiseen tapaan laskussa koko maassa.

Rannikon ja avomerialueen sinilevätilannetta voi katsoa Suomen ympäristökeskuksen TARKKA kaukokartoituspalvelusta  


Suomenlahden levätilannetta näkyy myös Tarkka- satelliittikuvissa kun pilvipeitettä ei ole näkymää peittämässä.

Palvelu löytyy Suomen ympäristökeskuksen Avoin tieto-sivustolta. Kaukokartoituskuvat löytyvät, kun valitset sieltä TARKKA tai satelliittiaineistoista Itämeren pintalevälautat.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Ajankohtaisia valtakunnallisia levätilannetietoja löytyy ympäristö.fi -sivuilta  (ympäristö.fi)

Lisätietoja

Tiedottaja, hydrobiologi Sirpa Skippari
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 287

 

 


Alueellista tietoa