Oikopolut

Tutustu asiantuntijoihimme

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus

Tanja Tuulinen.Ympäristökasvatuksen edistämiseen liittyvä tehtäväkokonaisuus alueellistettiin ympäristöministeriöstä Keski-Suomen silloiseen ympäristökeskukseen jo 2000-luvun alkuvuosina. Siitä tuli sittemmin Keski-Suomen ELY-keskuksen valtakunnallinen erikoistumistehtävä. Tehtävän hoitaminen on ollut minun vastuullani vuodesta 2015.

Ympäristökasvatusasiantuntijana keskeinen työkaluni ovat vuosittaiset harkinnanvaraiset valtionavustukset ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeille. Hankeavustushakemusten käsittelyyn ja päätösten valmisteluun kuluu vuosittain melko paljon aikaa ja päätöksenteko voi olla vaikeaa, mutta avustuksilla saamme vauhtiin monipuolista toimintaa eri puolilla Suomea. Hakemuksia lukiessa oppii myös joka vuosi lisää alan toimijoista ja toiminnoista.

Toinen tärkeä työkaluni on monenlainen yhteistyö ja yhteistyön edistäminen yli sektori- ja aluerajojen. Ympäristökasvatus voi olla sisällöltään ja muodoltaan monenlaista, ja sitä toteuttavat ja edistävät monet tahot. Yhteyksien solmijalle tuntuu olevan tilausta. On hienoa, kun pystyy järjestämään tapaamisia, jotka tuntuvat osallistujista hyödyllisiltä, tai välittämään tietoa, josta on apua. Työssäni on myös vapautta prosessien ja käytäntöjen kehittämiseen.

Opiskelutaustaltani olen maatalous-metsätieteiden maisteri, pääaineena ympäristönsuojelutiede. Jo opiskeluaikoina minua kiinnosti muun muassa ihmisten kulutuskäyttäytyminen ja viestintä. Tulin valtion aluehallintoon ensin korkeakouluharjoitteluun Keski-Suomen ympäristökeskuksen ympäristötietoyksiköön ja sen jälkeen jatkoin tiedottajana, ja samalla nimikkeellä siirryin Keski-Suomen ELY-keskukseen, kun se perustettiin 2010. Olen täydentänyt matkan varrella opintojani yhteisöviestinnällä ja ympäristöalan erikoisammattitutkinnolla (ympäristökasvatus).

Olen viihtynyt pitkään valtionhallinnossa monestakin syystä. Yleisen edun ja yhteisen hyvän edistäminen sopii minulle. ELY-keskusten strategia istuu omiin arvoihini. Meillä on tosi asiantuntevaa ja vastuullista väkeä monelta alalta, mikä tekee jopa kahvitauoista ammatillisesti mielenkiintoisia, ja meillä on hyvä työilmapiiri. Pidän myös siitä, että ELY-keskukset toimivat luontevasti yhteistyössä sekä keskenään että monen muun organisaation kanssa.

Johtava vesitalousasiantuntija Heli Nurmi, Kainuun ELY-keskus 

Heli NurmiOlen Heli Nurmi ja toimin Kainuun ELY-keskuksessa patoturvallisuustehtävissä. Alun perin tulin ympäristöhallintoon vuonna 2007 viransijaiseksi ympäristölupien ja vesilain valvontatehtäviin. Kiinnostuin patoturvallisuustehtävistä, kun niitä alettiin keskittämään valtakunnallisesti, ja aloitin patoturvallisuusviranomaisena vuonna 2011. Tällä hetkellä johtavan vesitalousasiantuntijan virassa pääasiallisena tehtävänäni on jäte- ja etenkin kaivospatojen valvonta- ja kehittämistehtävät koko Suomen alueella. Itse työskentelen Kajaanissa, mutta monet työkaverit työskentelevät eri puolilla Suomea. Yhteistyö on silti erittäin vaivatonta ja laaja etätyö mahdollista. Koulutukseltani olen ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri ympäristöjohtamisesta. ELY-keskuksissa järjestetään substanssiasioista paljon hyviä koulutuksia, joihin olen osallistunut sekä opiskelijana että kouluttajana.  

Työssäni pitää ymmärtää laajasti patojen suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta ja turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä. Kaivosbuumin myötä kaivoksiin liittyvät YVA- ja lupaprosessit sekä rakentaminen tekevät työstä ajoittain melko hektistä, mutta myös todella kiinnostavaa ja monipuolista. Teen päivittäin töitä eri ELY-keskusten asiantuntijoiden kanssa ja kaikkien kanssa on mukavaa työskennellä, sillä meiltä löytyy niin monen alan asiantuntijoita. Työssäni on tärkeää neuvoa ja opastaa patojen omistajia sekä kouluttaa alalla toimivia. Ilman johdon, esimiesten ja työkaverien tukea ei olisi mahdollista selviytyä ajoittain haastavistakin tehtävistä. Kehittämistehtävissä osallistun erilaisten koulutusten järjestämiseen sekä oppaiden laadintaan.  

Työhöni kuuluu myös kansainväliset tehtävät. Verkostoituminen ja asiantuntemus maailmalta on erittäin tervetullutta, sillä alan asiantuntijoita on Suomessa melko vähän.  Kansainvälisen verkoston kanssa järjestetään kokouksia noin joka toinen kuukausi, ja kerran vuodessa tapaamme jossain päin maailmaa. 

Koska työtehtäväni ovat aika uniikkeja, pääsen melko vapaasti räätälöimään erilaisia kehittämistehtäviä ja miettimään, miten toimintaa voisi parantaa. On ollut uraauurtava nähdä patoturvallisuuden kehittyminen etenkin kaivosteollisuudessa. Työssäni korostuu se tosiasia, että vakavimmillaan padon murtuminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia, joten turvallisuudessa täytyy ottaa monia asioita huomioon. Suomessa patoturvallisuus on erittäin hyvällä tasolla, mutta aina voi tehdä asioita paremmin. 

Asiantuntija Jukka Penttilä, Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Jukka Penttilä.Olen Jukka Penttilä, maaseuturahoituksen asiantuntija Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, työpöytäni löytyy Kouvolasta. Työuraa hallinnossa on kertynyt jo noin kaksikymmentä vuotta. Sitä ennen toimin puualan yrittäjänä kymmenen vuotta. Koko työssäoloaikani olen myös ollut maa- ja metsätalousyrittäjänä. Asun maatilallani Loviisan Ruotsinkylässä, mikä sijaitsee aivan Kymenlaakson ja Uudenmaan rajalla. 

Työni tarkoituksena on edistää Kaakkois-Suomen maaseudun monipuolista elinkeinorakennetta ja kehittyvää toimintaympäristöä. Konkreettisesti tavoitteena on synnyttää kehittämis- ja investointihankkeiden kautta maaseudulle uutta yritystoimintaa ja ylläpitää maaseutua houkuttelevana asuinpaikkana. 

Pääasialliset työtehtäväni ovat kehittämisrahoituksen parissa. Lisäksi työkuvaan kuuluu maatalouden investointien ja sopimusten ratkaisutehtäviä. Vuosien saatossa tehtäviin on tullut myös monissa työryhmissä toimimista ja niissä maaseudun asioiden edistämistä. Rahoitustehtävät ovat moninaisia, kaikki eivät pääty myönteiseen rahoituspäätökseen vaan melko useinkin joutuu asiakkaalle perustelemaan maaseuturahoituksen soveltumattomuutta heidän tarpeisiinsa. Onneksi on kuitenkin myös muita rahoituslähteitä, joista tietoisuus on osa hyvää asiakaspalvelua. 

Pidän ELY-keskusta hyvänä työpaikkana. Parasta ovat osaavat ja hyvät työkaverit. Myös yhteistyö muiden vastuualueiden sekä toisten ELY-keskusten kollegoiden välillä on luontevaa. Lisäksi arvostan joustavaa toimintaa etätöiden ja loma-ajankohtien osalta. Työnantajan tarjoamien koulutusmahdollisuuksien hyödyntämisessä voisi olla myös enemmän aktiivinen. 

Koulutukseni vastaa hyvin nykyistä työnkuvaa, olen maatalous- ja metsätieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Pääpaino opinnoissa oli taloustieteissä, mutta sen verran tuli opiskeltua maataloustieteitäkin, että myös agronomiksi voi nimitellä. Ennen yliopisto-opintoja olen suorittanut Mustialassa agrologin tutkinnon. 

Harrastan vapaa-ajallani kesämökkeilyä ja siellä sekä kotona kaikenlaista rakentelua. Lisäksi monipuolinen kestävyysliikunta on lähellä sydäntä, silloin tällöin numerolappu rinnassa, joka muuten lisää kummasti vauhtia. Tuskin muutoin saan mitään merkittävää titteliä, mutta liikunnan osalta olen soutuneuvos! 

Kalastusbiologi Tarmo Muuri, Pohjois-Savon ELY-keskus 

Tarmo Muuri.Olen Tarmo Muuri ja työskentelen tällä hetkellä Pohjois-Savon ELY-keskuksessa Järvi-Suomen kalatalouspalveluissa. Olen virkavapaalla Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat yksiköstä eli hyppäsin vuodeksi Y-vastuualueelta E-vastuualueelle katsomaan, miten kalataloushallinto Suomessa toimii. Järvi-Suomen kalatalouspalvelut toimivat Sisä-Suomen alueella eli aina Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan. Toimipaikkani onkin Kuopion sijaan Jyväskylä ja omat työtehtävät sijoittuvat pääosin Keski-Suomen ja Etelä-Savon alueelle. Ettei kuvio menisi liian selkeäksi, niin pääsääntöisesti istun kuitenkin Jyväskylän sijaan Mikkelissä. 

”Ei missää mual ol näi hianoo ko Poris”, niinko meil pruukataa sanoa. Olen siis kotoisin Yön ja Mamban riivaamasta länsirannikon pitäjästä. Onneksi kuitenkin siitä Satakunnan isoimmasta kaupungista. Ja onhan meillä nyt siis vaikka mitä! On Jazzit, Yyteri, Angry birds-puisto yms. Valmistuin vuonna 2007 Turun Ammattikorkeakoulusta iktyonomiksi. Hyvän kalaruuan sekä haastavien asiakaskohtaamisten parissa vietin muutaman vuoden Stockmannin kalatiskillä, jonka jälkeen oli suuntana Keski-Suomi ja kalatalouden opinnot. Kuuden akateemisen vapun ja yhden vaihto-oppilasvuoden jälkeen maltoin valmistua Jyväskylästän yliopistosta akvaattisten tieteiden maisteriksi. 

Urani ELY-keskuksessa alkoi luonnollisesti harjoittelujaksolla vuonna 2012, jolloin minut valittiin kesäksi Hämeen ELY-keskuksen kalatalousyksikköön. Lupsakoiden hämäläisten innoittamana hain heti seuraavaksi kesäksi uudelleen ELY-keskukseen harjoittelijaksi, mutta tällä kertaa oli vuorossa Uudenmaan ELY-keskus. Vyölle on kertynyt tähän mennessä yhteensä neljän eri ELY-keskuksen päänahat ja työtehtävät ovat käsittäneet vesilain valvontaa, hydrologista seurantaa, patoinventointeja, vesienhoitoa, velvoitetarkkailuja, hankkeita ja avustukset sekä erityisesti paljon sekalaista sälpehommaa. Tekniikkaorientoituneena hyödynnän mielelläni uusia laitteita ja tekniikoita. Uutena mielenkiintoisena aluevaltauksena virkamiehen työkalupakkiin ovat tulleet mm. dronet, joiden hyötyjä olen päässyt testaamaan ELY-keskuksen droneoperaattorina.  

Työtehtävien suorittamiseen annetaan ELY-keskuksessa mielestäni varsin hyvät välineet ja kannustetaan etsimään uusia tapoja kehittää omaa työskentelyään. Työn vaihtelevuus on myös suuri osa työssä viihtymistä eli näyttöpäätetyöskentelyn vastapainoksi löytyy onneksi edelleen maastoon suuntautuvia erilaisia valvonta- ja mittaustehtäviä. ELY-keskus on organisaationa kiitettävästi mahdollistanut etätyön suomat mahdollisuudet oman työskentelyn järjestämiseen. ELY-keskuksen henkilökuntaan kuuluu laaja joukko alansa ammattilaisia ja erilaisille lisäkoulutusta tarjoaville kursseille osallistumista kannustetaan työnantajan toimesta. Suosittelenkin lämpimästi ELY-keskusta työnantajana. 

Maatalouden ympäristöasiantuntija Vuokko Mähönen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Olen Vuokko Mähönen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. Toimipaikkani on Kuopiossa, mutta asun Iisalmessa. Urani ELY-keskuksessa alkoi vuonna 2008 siirtyessäni hoitoalalta maaseutualalle ympäristöhallintoon, vesiensuojelun suunnittelutehtäviin. Nyt työtehtäviäni ovat mm. maatalouden ympäristönsuojelua sekä vesiensuojelua edistävät tehtävät, jotka ovat sekä valtakunnallisia, että paikallistason suunnitteluun, valvontaan ja neuvontaan liittyviä tehtäviä. Edustan ELY-keskusta muun muassa ympäristökasvatusverkostossa sekä ravinteidenkierrätyksen kokeiluohjelmassa. Keskitettynä valtakunnallisena tehtävänäni on ollut jo vuosia mehiläistalouden kansallisen tuen käsittely sekä maksatus. Vajaan 500 hakemuksen käsittelyä on edistänyt omien yhdyskuntien hankinta ja niiden hoitotyöt. Tilallani pörrää ja hunajaa tuottaa tällä hetkellä noin 20 yhdyskuntaa.

Työtehtävät ovat muuttuneet niistä ajoista ja pidän haasteista, joita uudet asiat tuovat mukanaan. Omaan myös joustavan asenteen. Nyt työtehtäväni ovat monialaiset ja sijoittuvat kaikkiaan organisaatiomme kahdelle eri vastuualueelle ja kolmeen eri yksikköön. Olen tällä hetkellä myös henkilökunnan edustaja johtoryhmässä, sekä yhteistyötoimikunnan jäsen ja ammattiosastoni puheenjohtaja. Työtehtävien jaksottaminen on ajoittain hyvinkin haastavaa ja vaatii hyvää etukäteissuunnittelua sekä joustavuutta. Vahvana tukena työtehtävien hoidossa ovat olleet laaja sidosryhmäverkosto, esimiesten ja johdon luottamus sekä auttavat ja huolehtivat työkaverit työyhteisöissä.

Koulutukseltani olen AMK agrologi ja olen toiminut aiemmin, ennen ELY-aikaa, hyvinkin laajasti maataloushallinnon eri työtehtävissä, aina maaseutuasiamiehestä kylvösiemenen tarkastajan työhön. Olen myös maatalousyrittäjä ja toiminut aikoinaan niin karjakkona kuin maito- ja kasvintuotanto neuvojana. Lapseni ovat jo aikuisia ja on hienoa olla mummo. Saan luvan siis jo ”hupattaa”. Vapaa-aikana teen maatilani askareita, joista uutuutena mainittakoon tattarin viljely. Tilallani on ankkoja, sorsia, hevosia sekä kissa.

Liikennejärjestelmäasiantuntija Tommy Ulmanen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus

 Aloitin liikennejärjestelmäasiantuntijana Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa, liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueella toukokuussa 2020. Olen suorittanut tekniikan korkeakoulututkinnon teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK ja alempi tutkintoni on ohjelmistotekniikan insinööri AMK.

Työurani on karttunut tavaraliikennealalta muun muassa satamatoiminnoissa sekä logistiikkavirtojen turvallisuuden hallinnasta. Lisäksi kokemusta on kertynyt korkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyksikössä, jonka puitteessa kehitettiin älykästä tavara- ja henkilöliikennettä.

Liikenneala on voimakkaasti muuttuva ala, jonka kehitykseen vaikuttaa useat megatrendinomaiset muutostekijät. Osa näistä perustuu ilmastonmuutokseen ja kasvavan liikenteen mukanaan tuomiin moninaisiin haasteisiin, osa taas digitalisaation ja teknologian mahdollisuuksiin. Kiinnostuin liikennejärjestelmäasiantuntijan tehtävästä, koska voin olla vaikuttamassa alueelliseen liikennejärjestelmän toimivuuteen ja sen kestävään kehittymiseen.

Liikennejärjestelmäasiantuntijan tehtäviin kuuluu osaltaan edistää ja ylläpitää Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmän tilaa, jotta se on tiekäyttäjille kaikissa olosuhteissa sujuva ja turvallinen. Tehtävät ovat käytännön läheisiä kansalaisten ja elinkeinoelämän rajapinnassa, mutta samalla myös tulevaisuuden liikennejärjestelmätyötä, jossa sovitetaan palvelu, tieto ja infrastruktuuri yhdeksi kokonaisuudeksi.

Koen että työnkuva on monipuolista, vastuullista ja edellyttää hyvää yhteistyökykyä. Jokainen työviikko on vaihteleva, johon sisältyy paikkatietoasioiden käsittelyä, maankäyttö- ja kaava-asioita sekä liikennejärjestelmään liittyvien tehtävien hoitamista, kuten tierekisterin ylläpitoa. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu myös säännöllisiä yhteistyökokouksia verkkoalustoilla muiden liikenneviranomaisten, kuntien sekä elinkeinoelämän kanssa.

Suosittelen ELY-keskusta työnantajana. Täällä saa tuekseen asiantuntevat työkaverit ja kannustavan ilmapiirin. Työnantaja tukee urakehitystä erilaisin toimenpitein ja täällä voi hyödyntää osaamistaan. 

Tekninen asiantuntija Suvi Aho, Pirkanmaan ELY-keskus

Olen Suvi ja työskentelen ELY-keskusten yhteisessä liikenteen asiakaspalvelukeskuksessa Tampereella teknisenä asiantuntijana. Aloitin Pirkanmaan ELY-keskuksessa vuonna 2017 ensin asiakasneuvojana ja pääsin myöhemmin nykyiseen tehtävääni. Se vastaa paremmin filosofian maisterin tutkintoani, sillä pääaineenani oli tietojenkäsittely.

Ylläpidän asiakaspalvelun usein kysyttyä -palvelua sekä järjestän sisäisiä koulutus- ja keskustelutilaisuuksia ja seuraan palvelumme laatua. Lisäksi osallistun asiakaspalvelun järjestelmien kehittämiseen ja monenlaiseen virastojen väliseen yhteistyöhön. Kehitän myös verkkoasiointia ja verkkosisältöjä sekä perehdyn uusiin lakeihin, lakimuutoksiin ja ohjeisiin, jotka vaikuttavat työhömme. Lisäksi toimin asiakasneuvojien tukena haastavammissa asioissa. Myös asiakaspalvelun viestintäasiat kuuluvat tehtäviini.

Työssäni parasta on monipuolisuus sekä mukavat ja osaavat työkaverit. Työ on myös sopiva sekoitus itsenäistä tekemistä ja tiivistä tiimityötä. Suosittelen ELY-keskuksesta työpaikkana ehdottomasti myös muille. Työssä on mahdollista kehittää itseään ja osaamistaan koko ajan sekä saada omaa osaamistaan vastaavia tehtäviä. Etätyömahdollisuus sekä liukuva työaika mahdollistavat myös työn ja perheen yhteensovittamisen.

Maksatusasiantuntija Kristiina Leinonen, Satakunnan ELY-keskus

Olen Kristiina Leinonen, aloitin keväällä maksatusasiantuntijan tehtävässä Satakunnan ELY-keskuksessa. Pohjakoulutukseni on laskentamerkonomin tutkinto, olen täydentänyt vuosien kuluessa osaamistani osallistumalla hallinnon koulutustilaisuuksiin ja valtionhallinnon talouskoulutuksiin sekä suorittamalla laskentatoimen ja hallinto-oikeuden opintoja Itä-Suomen yliopistossa. Aiemman urani aikana olen työskennellyt mm. Pohjois-Karjalan hätäkeskuksessa hallintosihteerinä. Satakunnan ELY-keskukseen tulin Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta, jossa työskentelin kahdeksan vuotta maksatusasiantuntijana.

Maksatusasiantuntijan tehtävä sisältää maaseudun kehittämisen tukemiseen myönnettyjen tukien maksuhakemusten tarkastamista ja maksupäätösten esittelyä ratkaisijalle sekä hallinnollisia tarkastuskäyntejä hankkeisiin. Työ on monipuolista, alkaen maksuhakemuksissa esitettyjen kustannusten selvittelystä ja tukikelpoisuuden varmistamisesta päätyen maksupäätösesityksen tekoon. Työ vaatii tiivistä yhteistyötä työyhteisön ja asiakkaiden kanssa.

Kiinnostukseni Satakuntaa kohtaan syntyi kesän 2018 henkilökierrossa. Työskentelin kaksi ja puoli kuukautta Porissa Satakunnan ELY-keskuksessa ja kokemuksieni pohjalta päätin, että jos mahdollisuus tulee, niin haluan tehdä työtä tässä työyhteisössä ja maakunnassa.

ELY-keskus on hieno näköalapaikka maakunnan asioihin ja sen tulevaisuuteen. Parasta on, että työyhteisössä voidaan yhdessä oppia uutta ja työntekijöiden tekemiseen luotetaan. Työllämme on merkitystä koko maakunnan kehitykselle. Suosittelen lämpimästi ELY-keskusta työpaikkana.

Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Leevi Törmäkangas, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Aloitin 19.10.2020 Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattorina.

Suoritin lukion Etelä-Afrikassa Swazimaassa. Koulutukseni on Master of Science in Economics -tutkinto Skotlannissa Edinburghin yliopistossa ja kandintutkinto taloustieteistä Lontoossa SOAS-yliopistossa.

Kiinnostuin tästä tehtävästä, kun Valtiolle.fi-portaalin kautta löysin avoimen työpaikan. Tämä on vastuullinen asiantuntijatehtävä, jossa pääsen hyvin laajalti tekemään yhteistyötä yritysten kanssa. Tämän tehtävän haasteellisuus kiehtoi minua ja aiempi työkokemukseni liikkeenjohdon konsulttina oli minua jo valmistanut tehtävään.

Tehtäväni kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattorina on auttaa varsinaissuomalaisia yrityksiä kansainvälisille markkinoille ja kasvamaan siellä eli kasvattaa yritysten vientiä. Laajasti ottaen tehtäväni on neuvoa ja auttaa kansainvälistyviä yrityksiä, edistää sitä kautta työllisyyttä ja luoda kasvumahdollisuuksia yrityksille. Konkreettisesti olen työssäni tiiviisti yhteyksissä yrityksiin, ja järjestän tapaamisia. Yritykset ottavat myös itse yhteyttä ja neuvon heitä oikeisiin palveluihin. Team Finlandin toimintakenttä on laaja. Käytettävissä ovat kaikki ne palvelut, mitä on julkisella puolella tarjota yrityksen kasvuun. Sparrailen ja neuvon, miten kannattaa edetä. Tehtäväni on tunnistaa asiakkaiden tarpeet ja neuvoa, mikä palvelu tai kanava on kaikkein hyödyllisin.

Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan paikalliseen yritysverkostoon ja toimijoihin, ja sitä kautta oppimaan uutta. Innolla odotan myös, että pääsen näkemään laajalla skaalalla erilaisia yrityksiä erilaisissa kasvun vaiheissa, ja että pääsen tutustumaan yrityksiin, joilla on kasvuhaluja, innovaatioita ja kansainvälistymistarpeita.

Työvoimapalveluasiantuntija Eero Häyrinen, Hämeen ELY 

Olen Eero Häyrinen ja olen työskennellyt Hämeen ELY-keskuksessa työvoimapalveluasiantuntijana toukokuusta 2018 alkaen. Työssäni kehitän TE-palveluita yhteistyössä Hämeen työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) kanssa.  

Työni sisältää työvoimapalvelujen hankintaa TE-toimiston asiakkaille. TE-palveluilla eli julkisilla työvoima- ja yrityspalveluilla edistetään työmarkkinoiden toimivuutta. Keinot ovat osaavan työvoiman saatavuus, työnhakijoiden työllistyminen sekä työllistymiskyvyn kehittyminen. TE-palveluilla vaikutetaan myös uuden yritystoiminnan syntymiseen ja parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä. 

TE-toimistot ovat ELY-keskusten alaista paikallishallintoa. ELY-keskusten tehtävänä on ohjata TE-toimistoja niiden tavoitteiden saavuttamisessa ja palvelujen kehittämisessä. 

Tavoitteena on tarkoituksenmukaiset, vaikuttavat ja tulokselliset palvelut. Työhöni sisältyy laajaa verkostoyhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. TE-toimistojen lisäksi julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tuottavat useat toimijat (kunnat, yritykset ja kolmas sektori, yrityspalveluorganisaatiot ja oppilaitokset). 

Kiinnostuin ELY-keskuksen työpaikasta, koska työnkuva on monipuolinen ja laaja. Siinä pitää oppia uusia tietoja ja taitoja. Yhteistyö erilaisten toimijoiden kanssa kiinnosti myös. Olen työskennellyt TE-toimistossa ja työllistymisen kentällä jo aikaisemmin, joten tehtävässä yhdistyi oma työhistoria, kiinnostuksen kohteet ja eteneminen uusiin tehtäviin. Koulutukseni on yhteiskuntatieteiden maisteri ja gradun olen aikanaan tehnyt metsäteollisuuden äkillisestä rakennemuutoksesta. 

ELY-keskuksessa työskentelyssä parasta on se, että pääsee työskentelemään konkreettisesti TE-palvelujen kanssa ja vaikuttamaan työvoimapolitiikan toimeenpanoon. Työskentely on itsenäistä, mutta vaatii samalla laajaa yhteistyökykyä. Jatkuva arviointi ja ennakointi, tulosten seuranta ja muutokset värittävät työtä. 

Suosittelen ELY-keskusta työpaikkana! Työ on itsenäistä, vastuullista ja vaativaa, mikä pitää työn kiinnostavana ja motivoivana. 

Varautumiskoordinaattori Matti Niskanen, Varsinais-Suomen ELY

Syyskuun puolivälissä 2020 aloitin ELVAR-toimikunnan varautumiskoordinaattorina. Hallinnollisesti toimin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen virkamiehenä, mutta toiminnan rahoittaa Huoltovarmuuskeskus. Koulutukseni on valtio- ja sotatieteiden maisteri.
Kiinnostuin tästä uudesta tehtävästä, kun kaksikin tuttuani vinkkasi minulle, että nyt on auki paikka, joka sopii sinulle kuin nenä päähän.

Varautumiskoordinaattorin tehtävänä on vastata Huoltovarmuuskeskuksen alaisen Lounais-Suomen elinkeinoelämän alueellisen varautumisyhteistyö- toimikunnan (ELVAR) toiminnasta ja koordinoinnista. Nimi on todella pitkä, joten käytämme vain lyhennettä ELVAR.

Koordinaattori toimii myös ELVAR-toimikunnan sihteerinä sekä huoltovarmuuteen liittyvien alueellisten kehittämisprojektien toimeenpanijana. Toimikunnan yhteistyöverkostoon kuuluu alueen keskeisiä elinkeinoelämän varautumisen asiantuntijoita, huoltovarmuusorganisaation edustajia ja varautumisesta vastaavia viranomaisia. Keskeisiä sidosryhmiä ovat näiden lisäksi alueelliset valmius- ja varautumisfoorumit, joiden työskentelyyn osallistun. Varautumiskoordinaattori tukee osaltaan alueellisten valmiusharjoitusten järjestelyjä. Toiminnan tarkoituksena on kehittää elinkeinoelämän varautumista häiriötilanteisiin alue- ja maakuntatasolla sekä edistää elinkeinoelämän, julkishallinnon ja kolmannen sektorin yhteistoimintaa.

Ennen kaikkea minua kiinnosti tässä uudessa tehtävässä varautuminen ja huoltovarmuus. Se on sitä työtä, johon olen kouluttautunut. Yhteys elinkeinoelämään kiinnosti sen vuoksi, että minulla oli näitä yhteyksiä viestintätoimistossa työskennellessäni. Avainsanat työssäni ovat: turvallisuus, puolustus, varautuminen, strateginen viestintä ja yhteydet elinkeinoelämän toimijoihin.

Kuva: Alina MacDonald

Kehittämisasiantuntija Soile Kauttio, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Niin vain kävi lokakuun 2020 alussa, että Soile Kauttio löysi itsensä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta vakituisesta virasta.

- Tässä tehtävässä kiinnostivat minua monipuoliset viestintä- ja asiakkuustehtävät. Aiemmin olen ollut viestintätehtävissä ELY-keskuksen maaseutuyksikössä ja TE-toimistossa. Tehtävässäni saan kehittää erityisesti sosiaalista mediaa ja rekrytointiviestintää. Lisäksi ELY-keskuksiin on tulossa uusi asiakkuusstrategia, jonka jalkauttamistyöhön pääsen mukaan, kertoo Kauttio työtehtävistään.

Koulutukseltaan Kauttio on tradenomi ja opiskelee parhaillaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa työnsä ohessa.

Korona-aika toi muutoksia myös Kauttion työhön, sillä hän on tehnyt etätöitä maaliskuusta 2020 lähtien.
- Ehdin olla viestintäasiantuntijan tehtävissä vain kuusi viikkoa, kun ELY-keskuksen etätyösuositus tuli. On mahtava mahdollisuus, että voi tehdä töitä kotona. Koneet ja ohjelmat toimii, joten ei ole mitään valittamista, hän sanoo. 

Kysyttäessä suositteleeko tuore kehittämisasiantuntija ELY-keskusta työnantajana, Kauttio toteaa, että ehdottomasti!
- ELY-keskus on hyvä työnantaja. Työnantaja tukee urakehitystä, itsensä kehittämistä ja onpa meillä työpaikan alakerrassa oma kuntosalikin. Ja kaupan päälle saa kivan ja kannustavan työyhteisön, päättää Kauttio.

Siltavastaava Olli Kilponen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Olen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen siltavastaava Olli Kilponen. Minulla on noin kymmenen vuoden työkokemus rakennusalan eri työtehtävistä mm. siltojen korjaus- sekä uudisrakentamisesta ja muutamien vuosien kokemus siltavastaavan virkatehtävän hoidosta valtiolla. Olen valmistunut yhdyskuntatekniikan insinööriksi Oulun ammattikorkeakoulusta ja diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta. Työkokemusta on kertynyt siltojen rakentamisen lisäksi mm. kaupan alalta ja rauhanturvaajan tehtävistä Kosovosta. 

Siltavastaavan työni Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on haastavaa, ja tehtäväni ovat vastuullisia. Työtehtävissäni saan näköalapaikalta koordinoida kokonaisuutta, jonka jokaisen tehtävän hoidosta minulla on jonkin verran henkilökohtaista aiempaa kokemusta, tämä on osaltaan helpottanut työtehtävien hoitamista.

Ammattikorkeakoulussa pääaineeni oli infrarakentaminen. Oulun yliopistossa pääaineeni oli tuotannollisen toiminnan johtaminen. Aikoinaan opintojen ohessa tehdyt työni infrarakentamisen alalla sisälsivät paljon matkustamista. Perheellisenä ihmisenä etsin stabiilimpaa työpaikkaa, jonka löysin ELY-keskuksesta: Siellä oli auki silta-asiantuntijan tehtävä.

Aloitin ELY-keskuksessa työn silta-asiantuntijan työnimikkeellä syksyllä 2017. Tehtäviini kuului esimerkiksi siltojen tarkastus-, korjaus-, ja uusimisohjelmointia sekä suunnitelmien teettämistä. Työnimikkeeni vaihtui siltavastaavaksi, kun minusta tuli Lapin ELY-keskuksen inventointiyksikön projektipäällikkö, eli rakennutan nykyään myös siltatyömaita. Virkatehtävää hoitaessani kouluttaudun edelleen; Viimeksi suoritin Pohton oppisopimuskoulutuksen: Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET).

Valtiolla on hyvät uramahdollisuudet, ja kannustus itsensä kouluttamiseen ja tietotaitojensa päivittämiseen. ELY-keskuksessa on aivan mahtavaa asiantuntijoiden keskinäinen verkostotoiminta, ja minulla on koko ajan käytössä valtakunnan parhaat alan asiantuntijat.


Joukkoliikenneasiantuntija Anne Vierimaa, Uudenmaan ELY-keskus

 Valtiolla uransa tehnyt Anne Vierimaa nauttii siitä, että työssään Uudenmaan ELY-keskuksen joukkoliikenneasiantuntijana hän on päässyt uudistumaan työn muuttuessa.

"Tässä työssä saa koko ajan uudistua, eikä rutiinia ole paljoa. Tilanne elää ja lainsäädäntö muuttuu. Kun on tuntunut siltä, että osaan jo kaiken, olen saanut edetä uusiin tehtäviin ELY-keskuksen sisällä ja niin haastaa itseäni", Vierimaa kertoo.

Vierimaa työskentelee liikennevastuualueella vastuualueenaan Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Itä- ja Keski-Uusimaan joukkoliikennepalvelujen hankinnat.

"Teen pääosin liikenteen suunnittelutehtäviä, kartoitan hankintatarpeita ja suunnittelen kilpailutettavia kohteita ja teen hankintapäätökseen liittyviä tehtäviä. Työhön liittyy henkilöliikennetyöryhmien jäsenyys, joissa keskustellaan alueen kuntien ja välillä myös liikenteenharjoittajien kanssa, tiedotetaan ja muun muassa suunnitellaan hankintoja", hän kuvailee.

Työskentely joukkoliikenneyksikössä tehdään työpareittain ja Vierimaa kehuu työkavereitaan todella mukaviksi.

Vierimaa on työskennellyt Uudenmaan ELY-keskuksessa sen perustamisesta lähtien eli vuodesta 2010. Sitä ennen hän hoiti samoja tehtäviä Etelä-Suomen lääninhallituksessa. Vierimaa onkin tehnyt valtiolla töitä jo vuodesta 1991 aloittaen uransa Helsingin kihlakunnan rekisteritoimistossa (myöhemmin Helsingin maistraatti). Vuonna 2001 hän siirtyi Etelä-Suomen lääninhallitukseen työskennellen ensiksi sivistysosastolla ja siirtyen siitä muutaman vuoden jälkeen liikenneosastolle liikennesihteeriksi.

"ELY-keskuksen aloittaessa minusta tehtiin suunnittelija, jolloin tehtävät laajenivat ja kaksi vuotta sitten etenin joukkoliikenteen asiantuntijaksi, jolloin mukaan tuli liikenteen suunnittelu", Vierimaa toteaa.

Ennen valtiolle siirtymistään hän ehti työskennellä niin kaupan kuin ravintolankin alalla ja tehdä toimistotehtäviä yksityisellä sektorilla.

Vierimaa toteaa, ettei alalle ole paljoa koulutusta, vaan sen oppii työn ohessa. Vierimaa on opiskellut Helsingin kauppaoppilaitoksessa toisen asteen kaupallisen tutkinnon. Nyt hän suoritti juuri ELY-keskuksille ja Traficomille räätälöidyn joukkoliikenteen täydennyskoulutuksen Hämeen ammattikorkeakoulussa työn ohessa.

"En nuorempana ollut koskaan ajatellut siirtyväni valtiolle töihin, mutta kun tarpeeksi kiinnostava työ tuli vastaan, päätin hakea. Valtio on aina ollut turvallinen ja vakaa työnantaja, jossa töitä riittää. Uudenmaan ELY-keskuksessa on ammattitaitoista väkeä ja sekin on mielenkiintoista, että olemme niin monialainen työpaikka: joku tutkii vesistöjä, toinen myöntää yritystukia ja palkkaturvaa, joku valvoo laitoksia, siinä missä osa hoitaa tienpitoa ja toiset joukkoliikennettä. Monialaisuus on mielenkiintoista", Vierimaa kiteyttää.


Projektikoordinaattori Marjaana Westerman, Lapin ELY-keskus

Moikka. Mie oon Marjaana Westerman ja mie työskentelen Lapin ELY-keskuksessa projektikoordinaattorina. Mie työskentelen tällä hetkellä Strategista kasvua muutoksessa - projektissa.

Meidän projektin tavoitteena on edistää lappilaisten yritysten kasvua ja kehittymistä ja konkreettisesti mun työ sisältää muun muassa tapahtumien järjestelyä, erilaisten kilpailutusten toteuttamista, palveluiden pilotointia, paljon verkostotyöskentelyä ja sitten muun muassa viestintää.

Parasta mun työssä on se, että mie teen töitä tosi paljon ihmisten kanssa ja myöskin se, että minun tehtävänkuva on tosi monipuolinen eikä minulla oikeastaan ole samanlaisia päiviä ollut ollenkaan.

Täällä ELY-keskuksessa meidän työntekijöiden ammattitaitoon luotetaan ja omaa osaamista pääsee hyödyntämään omissa työtehtävissä tosi laajasti.

Meillä myöskin työnantaja tukee meidän oman osaamisen kehittämistä todella hyvin minun mielestä. Olemme joustava työyhteisö, jossa pystyy tekemään töitä niin etänä kuin toimistollakin yhdessä mahtavien työkavereiden kanssa.

 

Päivitetty: 17.07.2024