Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Kainuun ELY-keskus ja Kainuun TE-toimisto ovat varautuneet Talvivaaran konkurssiin

Talvivaara Sotkamo Oy on ilmoittanut hakeutuvansa konkurssiin. Konkurssipesä jatkaa nykyisiä työsuhteita toiminnan harjoittamisen edellyttämässä laajuudessa. Kainuun ELY-keskus pitää vesienhallinnan kannalta välttämättömänä toiminnan jatkumista keskeytyksettä nykyisessä laajuudessaan. Ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että työntekijät jatkavat töitään entiseen malliin. Konkurssipesä tekee aikanaan päätöksen työntekijöiden uudelleen palkkaamisesta.

Talvivaaralle myönnetyt ympäristöluvat ovat edelleen voimassa ja konkurssipesä on velvollinen noudattamaan lupamääräyksiä. Kainuun ELY-keskus toimii edelleen laitoksen ympäristöluvan valvontaviranomaisena ja se tehostaa välittömästi valvontaa paikan päällä ja varmistaa ympäristöturvallisuustilanteen konkurssipesän kanssa.

Kainuun ELY-keskus ja TE-toimisto ovat jo yrityssaneerauksen alkamisvaiheessa marraskuussa 2013 käynnistäneet toimenpiteet työttömäksi jääneiden palvelemiseksi. Työllistymisen tueksi Kainuun työ- ja elinkeinopalveluihin on lisätty resursseja auttamaan työnhaussa, uudelleenkouluttautumisessa tai yrittäjäksi ryhtymisessä.

Lue lisää:


Alueellista tietoa