Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Avustuksista lisäpotkua ympäristökasvatushankkeille

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt ympäristöministeriön harkinnanvaraista valtionavustusta 21 hankkeelle, jotka edistävät ympäristökasvatusta ja ‑valistusta eri puolilla Suomea. Tukea myönnettiin yhteensä 247 500 euroa muun muassa sukupolvien yhteisten luontokokemusten edistämiseen, tanssitaiteen hyödyntämiseen ympäristökasvatuksessa ja arkkitehtuurikasvatuksen oppimispolun luomiseen.

Hakijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä. Tukea haettiin yhteensä 2,3 miljoonan euron edestä 106 hankkeelle. Hakemusten määrään vaikutti etenkin se, että nyt avustusta myönnettiin paitsi valtakunnallisesti merkittäville niin myös alueellisesti merkittäville hankkeille.

Lue lisää:


Alueellista tietoa