Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Oletko aina halunnut ajaa isoja koneita, nyt on tilaisuutesi!
Nyt on haussa uusia ajoneuvonosturinkuljettajia RekryKoulutuksella Kuopioon

Nostokonepalvelu JK Oy on Suomen johtavia nostopalveluita, erikoiskuljetuksia, elementtiasennuksia ja projektipalveluja tarjoava yritys. Kuopion aluetoimisto kuuluu yritysryhmään, jolla on Turun pääkonttorin lisäksi toimintaa Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Porissa ja Varkaudessa. Projekteja on myös muissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa. Nostokonepalvelu JK Oy työllistää kaikkiaan 50 ihmistä, joista 31 työskentelee Kuopiossa.

Toimitusjohtaja Riina Korhonen kertoo, että heillä on pula hyvistä nostokonekuljettajista. Koska työ vaatii erityisosaamista, yritys päätti rekrytoida työntekijät kouluttamalla. Nostokonepalvelu JK Oy työllistää koulutuksen hyväksyttävästi suorittaneet henkilöt. Työpaikoista kaksi sijoittuu Jyväskylän alueelle, yksi Varkauden alueelle ja kolme Kuopioon.

Nostokonepalvelu JK Oy nimeää jokaiselle koulutukseen osallistujalle kokeneen kuskin kummihenkilöksi, joka opastaa ja tukee tulevaa, uutta kuskia. Lisäksi meillä on harjoittelualue, jossa nostoja ja ajoneuvon hallintaa voi harjoitella ennen oikeita työtilanteita, Korhonen kuvailee.

Korhonen lupaa vaihtelevaa ja monipuolista työtä. -Jokainen nostotyö ja työmaa henkilöstöineen ovat erilaisia, joten kahta samanlaista päivää ei ole, hän kertoo.

Ajoneuvonosturinkuljettajan Rekrykoulutus järjestetään 18.5.-7.8.2015

12 viikkoa kestävä koulutus antaa koulutettaville valmiudet aloittaa työt heti koulutuksen päätyttyä. Koulutuksesta puolet on tietopuolista opetusta ja puolet työssäoppimista. Koulutukseen sisältyy eri osa-alueita, kuten nosturin ja nostotapahtuman perusteet, nosturin siirrot, nosturin käyttö ja työturvallisuus.  Koulutus järjestetään Nostokonepalvelu JK Oy:n tiloissa. Koulutusohjelma on suunniteltu yrityksen kanssa ja kouluttajaksi valittiin Faktia Valmennus Oy.

Hakijalta edellytetään vähintään C-luokan ajokorttia ja työkoneiden käyttökokemusta. Hakijalla tulee olla alalle vaadittu terveys. Hakijoille järjestetään soveltuvuustesti.

Kiinnostuitko?
Koulutuksesta järjestetään tiedotustilaisuus maanantaina 20.4.2015 klo 10 Nostokonepalvelu JK Oy:n tiloissa osoitteessa Purukatu 2, 70800 Kuopio

Haku koulutukseen tapahtuu täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa
www.te-palvelut.fi

 

Lisätietoja RekryKoulutuksesta antavat:
Kirsti Paajanen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 084, kirsti.paajanen(at)ely-keskus.fi
Arto Mustonen,  Pohjois-Savon TE-toimisto, puh. 0295 043 634, arto.mustonen(at)te-toimisto.fi

 

 

 

(teksti/kuvat Jaana Hiltunen)


Alueellista tietoa