Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Uusi rahoituslähde yrittäjien yhteistyöhankkeisiin

Maaseudun yrittäjillä on uusia ja entistä monipuolisempia mahdollisuuksia kehittää toimialaansa yhdessä. EU:n osarahoittamasta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta voi saada jopa 60–100 % tuen erilaisiin kehittämistoimiin. Tukea haetaan ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä. Hakemuksen voi tehdä sähköisesti Hyrrä-verkkopalvelussa.

Yhteistyöhanke on uusi rahoitusmuoto, jonka myötä yrittäjät voivat yhdessä toisten yrittäjien ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa entistä tavoitteellisemmin kehittää oman toimialansa kannattavuutta.

Yhteistyöhanke voi edistää esimerkiksi biotalouden, lähiruokasektorin tai hyvinvointipalvelujen kehittymistä. Erityisenä tavoitteena on edistää biotalouden toimijoiden verkostoitumista ja kehittää alalle korkean asteen jalostusta. Rahoitusta voi saada esimerkiksi ketjujen ja klustereiden muodostamiseen, pilotoimiseen, mikroyritysten yhteiseen markkinointiin ja innovatiivisiin ympäristötoimiin. 

Hankkeen hakijana toimii julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten kehittämisorganisaatio, joka kokoaa maaseudulla toimivia mikro- ja pienyrityksiä ryhmäksi.

Lue lisää:


Alueellista tietoa