Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Hiihtolomaliikenne käynnistynyt - liikenteessä vilkasta tulevina viikonloppuina

Hiihtolomaviikonloppuina tieliikenne on vilkkaampaa kuin tavanomaisina talviviikonloppuina. Viranomaiset muistuttavat, että ajomatka sujuu huomattavasti mukavammin, kun valmistautuu reissuun huolella ja ottaa muut huomioon.

Hiihtolomamatkaajat lähtevät tien päälle porrastetusti viikoilla 8–10.  Kun eteläsuomalaisten hiihtolomat loppuvat, keskisuomalaiset lähtevät lomalle. Viikonloppuna 24.–26.2. liikenne tulee olemaan vilkasta sekä etelään että pohjoiseen päin. Pohjoiseen suuntautuvaa liikennettä on runsaasti varsinkin lauantaina 25.2. aamu- ja iltapäivän välillä. Paluuliikenne etelään on vilkkainta sunnuntaina iltapäivällä 26.2. Paluuliikenne hiljenee sunnuntaina vasta myöhään illalla. Liikenne kohdistuu 24.–26.2 viikonloppuna valtateille 3, 4 ja 5.

Hiihtolomakauden päättää 3.–5.3. viikonloppu. Silloin keskisuomalaiset palaavat hiihtolomalta ja pohjoissuomalaiset aloittavat lomansa. Hiihtolomien viimeisenä viikonloppuna liikenne on vilkasta pohjoisessa Oulu–Kemi-välillä varsinkin lauantaina 4.3.

Vilkkaan liikenteen lisäksi epävakainen sää ja mahdollisesti huono ajokeli saattavat hidastaa matkantekoa ja lisätä onnettomuusriskiä.

Liikennevirasto antaa 5 vinkkiä hiihtolomaliikenteeseen

  1. Tarkista ajokeli ennen matkaa (ilmatieteenlaitos.fi)
  2. On häpee olla liian nopee – pidä ajonopeutesi kurissa
  3. Pakkaa tavarat huolellisesti – se voi pelastaa henkesi! Turvallisin paikka kamppeille on tavaratila - jo äkkipysähdystilanteessa matkustamossa irrallaan oleva tavara voi sinkoilla miten sattuu ja saada aikaan vahinkoa.
  4. Kiesi kuosiin ennen matkaa. Hiihtolomareissulle lähdettäessä ajoneuvon kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota.
  5. Mobiilisovelluksilla saat matkoihin mukavuutta. Lapissa liikkuessa on syytä ihastella poroja, mutta autolla ajaessa niitä kannattaa varoa ja tutustua älyliikennepalveluun www.porokello.fi.  Ei kannata unohtaa myöskään autoilijoiden kestosuosikkia, Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelua

Lue lisää:


Alueellista tietoa