Navigointivalikko
Uutiset 2019

Irina Simola: Biokaasu on esimerkki kiertotalouden merkityksestä ilmastotyössä (Pirkanmaa)

Biokaasutuotanto havainnollistaa ilmastonmuutoksen, ruuantuotannon ja kiertotalouden välisiä yhteyksiä ja tarvetta ratkaista monitahoisia haasteita samanaikaisesti erilaisissa verkostoissa. Hallinnon roolina on tuoda esille tällaisia yhteyksiä ja poikkihallinnollisia kokonaisuuksia, ja saattaa yhteen eri verkostoja ja intressitahoja – nyt muun muassa juuri biokaasun osalta.

Ellen MacArthur Foundation julkisti syyskuussa ilmastoviikolla raportin Completing the picture - How the circular economy tackles climate change, jonka mukaan ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan systeemistä siirtymää nykyisestä lineaarisesta talousjärjestelmästä kiertotalouteen. Raportti peräänkuuluttaa eri toimijoita, niin poliittisia päätöksentekijöitä, elinkeinoelämää kuin rahoitusalaa ja sijoittajia, omaksumaan kiertotalouden keinoksi päästä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Ilmastotyössä on keskitytty liiaksi uusiutuvan energian lisäämiseen, vaikka sillä voidaan saavuttaa vain 55 %:n vähenemä päästöissä. Jäljellä jäävä 45 % vähennys voidaan saavuttaa vain systeemisestä muutoksesta kiertotalouteen. Tämä edellyttää merkittäviä muutoksia tuotteiden valmistukseen ja kulutukseen, ruuantuotantoomme sekä maankäyttöömme.

Ilmastonmuutoksen, ruuantuotannon ja kiertotalouden välisiä yhteyksiä voidaan havainnollistaa biokaasutuotannon avulla. Biokaasua voidaan tuottaa esimerkiksi kotitalouksien biojätteistä, jäteveden puhdistuksen lietteistä, teollisuuden orgaanisista sivuvirroista sekä maatalouden lannoista ja peltobiomassoista. Biokaasu korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä niin energiantuotannossa kuin liikenteessä. Mädätejäännöksistä jalostetut kierrätyslannoitteet ylläpitävät peltojen kasvukykyä ja lisäävät ravinteiden pysymistä kierrossa vähentäen samalla riippuvuutta mineraalisista lannoitteista. Kotimaisen ruuantuotannon kannattavuuden parantaminen, bio- ja kiertotalouden edistäminen, ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, vesiensuojelun tehostaminen sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen eivät siis ole toisistaan irrallaan vaan niiden toteutumista voidaan edistää samanaikaisesti.

Meillä hallinnossa on roolimme siinä, että tuomme edellä kuvattuja yhteyksiä ja poikkihallinnollisia kokonaisuuksia esille, ja saatamme yhteen eri verkostoja ja intressitahoja. Yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen kanssa järjestetty Biokaasua Pirkanmaalle -tilaisuus oli tästä yksi esimerkki. Tilaisuuden osallistujille annettiin mahdollisuus kommentoida Pirkanmaan biokaasuverkoston tarvetta sekä toimittaa evästystä juuri alkaneen kansallisen biokaasuohjelman valmisteluun. Niin ikään kysyttiin tarvetta Pirkanmaan omalle biokaasutuotannon ja -käytön edistämissuunnitelmalle.

Vaikka palautteen kerääminen osallistuneilta on vielä tätä kirjoittaessa kesken, voidaan jo saatujen vastausten perusteella todeta, että tarve verkostolle on ilmeinen. Ja vaikka monelta osin päätökset ovat kansallisia tai EU-tasoisia – kuten autonvalmistajien kannusteet priorisoida henkilöautoissa sähköautoja muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien sijaan – on alueellisilla yhteistyöverkostoilla paikkansa viedä kehitystä eteenpäin. Biokaasutuotannon edellytysten vahvistaminen alueellisella ja kansallisella tasolla edistää niin bio- ja kiertotaloutta, ruuantuotannon kestävyyttä kuin ilmastonmuutoksen hillintääkin.

Lue lisää

Yhteistyöllä yli esteiden – biokaasutapahtuma veti salin täyteen alan toimijoita (uutinen 10.10.2019)

Kirjoittaja

Irina Simola
Erityisasiantuntija, bio- ja kiertotalous
irina.simola(at)ely-keskus.fi
p. 0295 036 329

Irina Simola


Alueellista tietoa