Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

ELY-keskuksissa on juhlavuosi (Pirkanmaa)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta ELY-keskusten perustamisesta. ELY-keskuksiin koottiin vuonna 2010 entisten TE-keskusten, alueellisten ympäristökeskusten, tiepiirien, lääninhallitusten liikenne- ja sivistysosastojen sekä Merenkulkulaitoksen tehtäviä. Osa tehtävistä siirtyi saman aikaan perustettuihin aluehallintovirastoihin.

Vuosien varrella tehtäviin ja toimintaan on tullut lukuisa muutoksia, mutta ELY-keskukset ovat vakiinnuttaneet asemansa tärkeinä aluehallinnon toimijoina ja kumppaneina. Tämän osoittavat myös tuoreet sidosryhmätutkimukset. Sidosryhmät arvioivat ELY-keskusten olevan asiantunteva, osaava, helposti lähestyttävä ja yhteistyötaitoinen toimija.

Myös jatkossakin asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja yhteistyö ovat toimintaamme ohjaavia arvoja, jotka on kirjattu piakkoin julkistettavaan ELY-keskusten yhteiseen strategiaan.  

ELY-keskusten juhlavuoden kunniaksi julkaisemme maaliskuussa tarinoita siitä, mitä vuosiin on mahtunut, mitä vaikutuksia sillä on ollut sekä tuomme myös tekijöitämme esiin. Seuraa siis viestintäkanaviamme, erityisesti sosiaalista mediaa.

ELY-keskuksen logo ja teksti: 10 vuotta.