Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

19 hankkeelle myönnettiin yhteensä lähes 3 miljoonaa euroa maa- ja metsätalouden vesienhallinnan kehittämiseen 

Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön ensimmäisen yhteisrahoitteisen hankehaun myötä käynnistyy 19 hanketta, joissa etsitään ratkaisuja peltojen ja talousmetsien kestävään vesitalouteen, vesiensuojelun edistämiseen, muuttuviin vesioloihin sopeutumiseen sekä maanomistajien yhteistyöhön valuma-alueella.

Avustetuilta hankkeilta edellytettiin useiden hakuteemojen toteuttamista, uusien kumppanuuksien luomista sekä tuloksilta uutuusarvoa tai laajempaa hyödynnettävyyttä. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 19 hankkeelle noin 2,9 miljoonaa euroa. Hankkeita toteuttavat yhdistykset, kunnat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä yritykset.

Käynnistyvissä hankkeissa laaditaan valuma-aluetason vesienhallintasuunnitelmia, aktivoidaan ja neuvotaan maanomistajia sekä suunnitellaan ja toteutetaan vesienhallinnan esimerkkikohteita. Lisäksi etsitään hyvä käytäntöjä maanomistajien yhteisten vesitalousratkaisujen toteuttamiseksi ja niiden hyväksyttävyyden varmistamiseksi. Hankkeet myös tuottavat uutta tietoa vesiensuojelurakenteiden toimivuudesta, mitoituksesta ja käytöstä.

Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankehaku jatkuu syksyllä 2021 osana ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Lue lisää: