Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

ELY-keskuksissa tehdään vaikuttavaa työtä alueen parhaaksi – Sidosryhmät kokevat myös Kaakkois-Suomessa ELY-keskuksen kanssa tehdyn työn erittäin tärkeäksi (Kaakkois-Suomi)

Kuvituskuvana ilmapallot ja teksti Kaakkois-Suomen sidosryhmätutkimus 2021. Yhteistyötä alueen parhaaksi.

Kahden vuoden välein toteuttavan sidosryhmätutkimuksen tulokset osoittavat, että sidosryhmät kokevat ELY-keskuksen kanssa tehdyn yhteistyön tärkeäksi. Tämän arvioitiin olevan asteikolla 1–5 peräti 4,49. 
 
Lähes yhdentoista toimintavuotensa aikana ELY-keskukset ovat tulleet myös alueensa sidosryhmille tutuiksi.  ELY-keskukset koetaan asiantuntevaksi, yhteistyökykyiseksi ja helposti lähestyttäväksi kumppaniksi.  

Vaikuttavuuden osalta ELY-keskuksien nähtiin onnistuneen toimillaan myös vaikuttamaan työllisyysasteen myönteiseen kehitykseen (3,62). ELY-keskukset koettiin omilla keinovalikoimillaan myös aktiivisiksi vaikuttajiksi ilmastomuutoksen hillinnässä (3,52) sekä digitaalisuuden kehittämisessä (3,67). Korona-ajan yhteistyö yrityspuolen kanssa koettiin hyväksi ja myös tukimuodot ovat toimineet alkuvaikeuksien jälkeen kohtuullisen hyvin. Yksittäisillä alueilla koettiin myös, että työllisyyskokeilujen alettua yhteistyö on jatkunut saumattomana ELY-keskuksen kuten myös TE-toimistonkin kanssa. Ilmastonsuojeluasioiden neuvottelupäivät ja ilmastoyhteistyö maakuntaliittojen ja ELY-keskusten kanssa on koettu hyväksi yhteistyömuodoksi. Yhteiset säännölliset Teams-palaverit oli aloitettu korona-aikana monella alueella. Sähköisten asiointijärjestelmien koettiin nopeuttaneen käsittely- ja päätöksentekoprosesseja.

Kehittämiskohteiksi kuitenkin nähtiin vielä vahvempi alueellisen kehittäjäroolin ja jalkautumisen edistäminen. ELY-keskusten toivottiin ottavan entistä vahvempaa roolia alueellisessa ratkaisukeskeisyyteen perustuvassa vaikuttamisessa. Huolta vastaajat kantoivat ELY-keskusten riittävän ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä. Tämän nähtiin voivan olla monella tapaa osin myös pullonkaulana.    

Sidosryhmät kokevat Kaakkois-Suomessa ELY-keskuksen kanssa tehdyn työn erittäin tärkeäksi

Sidosryhmätutkimuksen mukaan Kaakkois-Suomen ELY-keskus koetaan helposti lähestyttäväksi, yhteistyötaitoiseksi ja asiantuntevaksi yhteistyökumppaniksi. Toiminnan laatuun ja yhteistyön nopeuteen ollaan tyytyväisiä ja yhteistyö ELY-keskuksen kanssa nähdään erittäin tärkeänä (4,45). ELY-keskuksen vaikuttavuus alueella (3,82) on onnistunutta ja toimillamme on edistetty digitalisuutta (3,63) sekä vaikutettu työllisyysasteen myönteiseen kehitykseen (3,61). Kokonaisuustyytyväisyys Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen toimintaan oli 3,94. 
 
Kehittämiskohteina nähtiin, että ELY-keskus voisi toimia vielä aktiivisemmin ilmastonmuutoksen hillinnässä keinovalikoimallaan sekä alueen elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän menestyksen edistämisessä. ELY-keskuksella on laaja toimintakenttä ja moninaiset palvelut. Tältä osin nähtiin sisäisen yhteistyön sekä vastuiden jaon osalta kehittämisen tarvetta. Lisäksi tiedonkulkua voisi parantaa.

Esimerkkejä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vaikuttavasta sidosryhmätyöstä: Kaakkois-Suomen ELO-verkosto ja Kaakkois-Suomen luovien alojen verkosto 

ELY-keskukset vastaavat alueellisesta elinikäisen oppimisen ja ohjauksen (ELO) edistämisestä. ELO-toiminnan tavoitteena on osaavan työvoiman, työelämävalmiuksien, yritteliäisyyden ja yrittäjyyden edistäminen kattavilla ja laadukkailla tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla.  Verkostotyössä ovat edustettuina Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lisäksi mm. Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, oppilaitokset, maakuntien liitot, elinkeinoyhtiöt, kunnat, AKAVA, SAK, STTK ja EK:n alainen ry, kauppakamarit ja yrittäjäjärjestöt.

Muutoskyvykäs Kaakkois-Suomen ELO-verkosto edistää hyvinvointia kattavilla ja laadukkailla tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla, yksilön ja työelämän tarpeista lähtevällä opinto- ja uraohjauksella ja tiivistämällä kaikkien yrittäjyyttä tukevien tahojen yhteistyötä. ELO-ohjauksen kehittäminen on osa innovatiivista, alueellista kehittämistyötä ja päätöksentekoon vaikutetaan valtakunnallisissa ja alueellisissa verkostoissa.  

Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja sen koordinoimat laaja-alaiset, alueelliset ELO-yhteistyöryhmät (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) edistävät verkostoyhteistyön keinoin ohjauspalveluiden saatavuutta ja laatua. ELO-toiminta on maakunnissa strategista ja monitasoista verkostotyötä, missä korostuu jatkuva dialogi ja konkreettinen yhteiskehittäminen ELY-keskuksen vetämän verkoston kesken. ELO-verkoston arvot: asiakaslähtöisyys, osaaminen, ja luottamus synnyttävät aitoa tekemisen meininkiä rohkeasti ja tuloksia tehden ja kaikkien työssä olevien tietotaitoa hyödyntäen.   
 
Kaakkois-Suomen luovien alojen verkoston tavoitteena on luovien alojen työllisyyden ja yrittäjyyden edistäminen. Luovat alat työllistävät yli 100 000 henkilöä, joka on enemmän kuin metsä- ja kemianteollisuus yhteensä. Vaikuttava, verkostomainen yhteistyö alueen lukuisten toimijoiden kanssa luo puitteet tulokselliselle toiminnalle, jolla vahvistetaan luovan alan työntekijöiden työllisyyttä ja toimintaedellytyksiä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.  

Kaakkois-Suomen kulttuurin ja luovan talouden kasvuspiraali – Energiaa luovuudesta 2030 -strategian tavoitteena on kasvattaa toimialojen luovaa intensiteettiä (ns. luovien ammattien/ammattilaisten osuutta), lisätä luovan talouden työpaikkoja ja arvonlisää sekä kulttuuri- ja luovilla aloilla että muilla aloilla siten, että luovan talouden osuus Kaakkois-Suomen bkt:sta kasvaa 5–7 prosenttiin.

Laajasta ja vaikuttavasta sidosryhmäyhteistyöstä esimerkkinä on Alueiden osaamisen aika: Kaakkois-Suomen luovien alojen vuorovaikutteiset tilannefoorumit (8.12.2021 ja helmikuussa 2022). Foorumien tavoitteena on synnyttää alueen toimijoille yhteinen vuorovaikutteinen tilannekuva, jossa luovien alojen yritysten toimintamahdollisuudet kasvavat ja ko. yritykset lisäävät monialaisessa yhteistyössä alueen elinvoimaa. Perustana kolmikantayhteistyö: yritykset ja yrittäjäjärjestöt, julkinen sektori ja julkiset palvelut ja oppilaitokset ja kehittäjäorganisaatiot. 
 
Lisätietoja tutkimuksesta:  

  • Jussi Kleemola, BroadScope Management Consulting Oy, p. 050 308 7870
  • Teija Junttila, KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija, p. 0295 020 277 

ELY-keskuksen ylijohtaja: 
Kaakkois-Suomi, Leena Gunnar, p. 0295 029 136