Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Pirkanmaan kiertotalouspilotissa kehitettiin viranomaisyhteistyötä (Pirkanmaa)

Kiertotalouteen liittyvissä hankkeissa korostuu eri viranomaisten välinen yhteistyö. Tähän on haettu toimintamalleja syksyn aikana Pirkanmaalla, ja tuloksia on tarkoitus hyödyntää koko maassa.

Kuvituskuva.

Pirkanmaan kiertotalouspilotin taustalla on keväällä annettu valtioneuvoston periaatepäätös kiertotalouden strategisesta ohjelmasta. Sen yhtenä tavoitteena on kehittää viranomaisyhteistyötä kiertotaloushankkeissa. Asiaan tartuttiin Pirkanmaan ELY-keskuksen vetämässä ja Gaia Consulting Oy:n toteuttamassa pilotissa syksyn aikana.

Kolmeen eri teemaa käsitelleeseen työpajaan osallistui julkishallinnon, viranomaisten ja elinkeinoelämän edustajia sekä erilaisista kiertotaloushankkeista vastaavia tahoja. Työpajat toimivat lähtölaukauksena verkostomaisen yhteistyön kehittämiselle ja vuoropuhelun lisäämiselle.

– Erityisen iloinen olen siitä, että onnistuimme törmäyttämään tärkeitä kiertotalousverkostoja ja saamaan työpajoihin monipuolisen asiantuntijajoukon niin toiminnanharjoittajien kuin viranomaistenkin puolelta. Tämänkaltaisille keskusteluille on työpajoista saadun palautteenkin perusteella selvää tilausta ja on hienoa, että saimme keskusteluissa eri osapuolten näkemyksiä ja toivomuksia esiin, toteaa hankkeen käytännön toteutuksesta vastanneen Gaia Consulting Oy:n Suvi Häkämies.

Ensimmäisessä työpajassa keskityttiin kiertotalousalueisiin ja aiheeseen saatiin keskustelun avaukset ECO3-alueesta Nokialta sekä Topinpuiston alueesta Turusta. Toinen työpaja keskittyi asiakas- ja yritysnäkökulmaan viranomaismenettelyiden kehittämisessä Ecolanin ja Fortum/Crisolteqin pohjustamina. Viimeinen työpaja pohti askeleita eteenpäin kahden aiemman työpajan pohjalta.

– Syksyn työpajojen antia kootaan parhaillaan raportiksi. Hankkeessa mukana olleet toimijat kokoontuvat vielä ennen joulua summaamaan eväät eteenpäin ja kokonaisuudessaan työ julkaistaan tammikuussa, kertoo hankkeesta Pirkanmaan ELY-keskuksessa vastannut Irina Simola.

Pirkanmaan kiertotalouspilotissa ovat olleet mukana ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen ympäristökeskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Länsi- ja Sisä-Suomen sekä Etelä-Suomen aluehallintovirastot, Pirkanmaan, Hämeen ja Lapin ELY-keskukset, Kuntaliitto ja Pirkanmaan liitto.