Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Kertakorvausmalli madaltaa byrokratia 

ELY-keskuksella yrittäjiä auttava Pekka Strerna, Markku Koponen, Pasi Patrikainen, Leena Koponen, Jari Vitikainen ja Jan Blomberg (vas.)
Pohjois-Savon ELY-keskuksessa yrittäjiä auttavat Pekka Stjerna (vas.), Markku Koponen, Pasi Patrikainen, Leena Koponen, Jari Vitikainen ja Jan Blomberg

 

ELY-keskuksen avustusmahdollisuudet yrityksille ovat moninaiset: puhutaan avustuksesta, investointituesta, kehittämisavustuksesta ja myös avustusmuotoisesta rahoituksesta. Vaikka nimitys vaihtuu, ovat ELY-keskuksen asiantuntijat yhtä mieltä siitä, että yrittäjää ei jätetä yksin pohtimaan vaihtoehtojaan, vaan ohjataan juuri oikeanlaisen tuen piiriin.  "Tärkeintä on ensimmäinen yhteydenotto, josta kyllä osataan auttaa yrityksen vaiheen mukaan oikealle ihmiselle", Markku Koponen Team Finlandin kasvun- ja kansainvälistymisen palveluista kertoo. "Rahoituksella mahdollistetaan yritysten kehittämistä uudelle tasolle, jolle omilla voimavaroilla ei välttämättä pääsisi. Silloin jaetaan riskiä", Koponen jatkaa.


Hiilineutraalisuuden tavoite koskee kuluttajia ja yrityksiä


Nykyisellä rahoituskaudella energia- ja materiaalitehokkuus sekä ympäristöasiat ovat korostuneet, joten jos yritykseltä löytyy niihin liittyviä uusia investointeja, kannattaa tuen hakemista ehdottomasti harkita. Tänä vuonna alkaneella rahoituskaudella puhutaan paljon vihreästä siirtymästä. Termi on monelle vielä vieras, mutta tarkoittaa aivan konkreettisia asioita, kuten teollisuuden kiertotalousratkaisuja ja uusiutuvaan energiantuotantoon siirtymistä.


"Tarkoituksena on ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen. Ilmastoystävällisyys tulee huomioida myös ihmisten asennemuutoksen vuoksi, sillä monet tekevät päätöksiä sekä kuluttajina että myös yritysasiakkaina ympäristöasiat huomioiden", ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen muistuttaa. "Tähän liittyy monivuotinen ilmastotyön koordinaatiohanke Hiilineutraali Pohjois-Savo, jossa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja siihen varautuminen koskee kaikkia pohjoissavolaisia, niin asukkaita kuin yrityksiä", hankkeen projektipäällikkö Saara Karkulahti jatkaa.

Kansainvälistymisen palveluja lisätty, byrokratiaa vähennetty


Keskeisenä ajatuksena ELY-keskuksen tarjoamassa rahoituksessa on yritysten kansainvälistymisen tukeminen. Kansainväliset palvelut eivät rajoitu vain rahoitukseen, vaan tarjolla on neuvontaa, markkinakartoitusta ja eritasoista sparrausta. "On hyvä mainita, että asiantuntijapalvelut ovat maksuttomia, joka yrittäjiä totta kai kiinnostaa. Usein yhdessä kartoittaessa nousee hankekohteita, joita ei alkuun ole tullut huomioineeksi", yritysasiantuntijat muistuttavat.

Aikaa vievä byrokratia huolettaa monia hankkeita harkitsevia yrittäjiä. Kun oma aika on muutenkin kortilla, saattaa rahoitushankkeen aloittaminen unohtua raportoinnin pelossa. Jari Vitikainen lupaa, että tässäkin puolessa yrittäjiä autetaan. Vitikaisen luotsaama yritysten kehittämispalvelut ovat monelle alueen yrittäjälle tuttu. ELY-keskuksen konsultointi- ja koulutuspalveluissa yritys saa kokeneen liikkeenjohdon asiantuntijan tai liiketoiminnan kouluttajan avuksi helposti ja nopeasti.  "Uutena matalan byrokratian mallina on kehitetty kertakorvausmalli. Mallissa tuki maksetaan tuen saajalle, jos tukipäätöksessä ennalta määritelty tuotos on todennetusti toteutunut. Mallin tarkoituksena on mahdollistaa keskittyminen enemmän hankkeessa konkreettisesti aikaansaatavaan lopputulokseen ja vaikuttavuuteen kustannusten yksityiskohtaisen tarkastelun sijaan", Markku Koponen avaa mallia.


Myös maaseudun hankkeisiin on omat rahoitusmallit. Niissä korostuu maaseudun elinvoimaisuus ja tuotannon ympäristö- ja ilmastopuolet. "Tuettava elintarvikeketju nähdään kokonaisuutena, aina alkutuotannosta kaupan hyllyille asti. Syksy on hyvää aikaa valmistella ensi vuoden hankkeita. Esimerkiksi meiltä voi hakea avustusta maaseutuelinkeinon energiainvestointeihin, kuten aurinkosähköön, ja biokaasuratkaisuihin", maaseutukoordinaattori Leena Koponen kertoo. "Eikä raportoinnin vaikeutta kannata pelätä liikaa. Kun on tarkkana tositteiden ja hintatasovertailujen kanssa, ja normaalit tilitoimistojen palvelut ovat kunnossa, niin homma kyllä hoituu", Koponen summaa.

Artikkeli julkaistu Savon Yrittäjien Yrittäjäsanomissa 3/2022.