Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Tienvarsiniitot tuovat turvallisuutta ja tukevat luonnon monimuotoisuutta

Kesäkuussa tienvarsikasvien kasvu vauhdittuu, ja niittotyöt alkavat. Tienvarsiniitot kuuluvat alueellisesta tienpidosta vastaavien ELY-keskusten tilaamiin maanteiden hoitourakoihin. Väylävirasto muistuttaa, että autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien on otettava niittoja tekevät työkoneet huomioon. Tien reunoilla ja sivuojien luiskissa liikkuvien työkoneiden kulkua kannattaa ennakoida ja tarvittaessa hiljentää vauhtia vaaratilanteiden välttämiseksi.

Niittotöillä pyritään takaamaan tielläliikkujille esteettömät näkymät ja rajoittamaan vesakon leviämistä liian lähelle ajoratoja. Niittäminen edistää myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tienvarsien säännöllinen niitto on ajan myötä luonut merkittävän määrän elinympäristöjä niitty- ja ketolajistolle, jopa uhanalaisillekin lajeille. Niitto ylläpitää näitä arvokkaita, perinnebiotooppeja muistuttavia elinympäristöjä.

Tienvarsille on asettunut myös haitallisia vieraskasveja. Laajimmin on levinnyt komealupiini, jonka torjunnassa keskeistä on estää sen leviämistä uusille kasvupaikoille siemenistä. Tästä syystä kukkivia lupiineja ei säästetä niitoissa. Vaarallisten jättiputkien esiintymät hävitetään erikseen, kun niitä havaitaan.

Lue lisää

Tienvarsiniitot tuovat turvallisuutta ja tukevat luonnon monimuotoisuutta (Väyläviraston tiedote 10.6.2022)