Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Yksityisteiden valtionavustuksien määräraha vähenee merkittävästi

Yksityisteille voidaan myöntää harkinnanvaraisesti valtionavustusta tienpitoon. Avustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yksityisteiden parantamiseen. Hallitusohjelman mukaan valtionavustusmääräraha vähenee merkittävästi aiemmista vuosista. Kaikkein kriittisimmät kohteet pyritään kuitenkin avustamaan maanlaajuisesti.

Hallituksen antamassa valtion talousarvioesityksessä esitetään yksityisteiden valtionavustusmäärärahaksi ensi vuodelle 8,5 miljoonaa euroa. Tämä on merkittävästi vähemmän aiempiin vuosiin verrattuna. Eduskunta päättää määrärahan tasosta hyväksyessään vuoden 2024 talousarvion.

Tiekunnat hakevat valtionavustusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom päättää määrärahan tai sen osan kohdentamisesta toimivaltaisille ELY-keskuksille.

Ajankohtainen tieto hakemus- ja määrärahatilanteesta on saatavissa ELY-keskuksilta.

Tavoitteena kaikkein kriittisimpien kohteiden avustus maanlaajuisesti 

ELY-keskusten ei ole viime vuosina tarvinnut priorisoida avustettavia hankkeita, koska rahoitusta on ollut hyvin käytettävissä. Aikaisempaan verrattuna tilanne on nyt muuttunut. Osalla ELY-keskuksista on vielä kohtuullisesti aikaisempien rahoituskausien siirtomäärärahoja käytettävissä, mutta osa joutuu jo nyt tekemään priorisointia hankkeiden välillä.

Yleiset periaatteet hankkeiden priorisoinnista on kirjattu asetustasolle. Avustusta myönnetään valtionavustusmäärärahan puitteissa ja erityisesti on huomioitava mm. siltojen korjaukset ja kantavuutta sekä liikenneturvallisuutta parantavat hankkeet. 

Traficom laatii vuoden 2024 määrärahakohdennuksen niin, että siinä huomioidaan ELY-keskusten aikaisemmilta vuosilta käyttämättä olevan rahoituksen määrä ja alueella tiedossa olevien avustustarpeiden, erityisesti siltahankkeiden, määrä. 

Lisäksi Traficom sopii ELY-keskusten kanssa yhtenevistä menettelytavoista, joilla muuttuneesta tilanteesta viestitään ja tiedotetaan tiekuntia. Tässä huomioidaan alueelliset erot jäljellä olevan rahoituksen osalta. Tavoitteena on, että kaikkein kriittisimmät kohteet pystyttäisiin avustamaan maanlaajuisesti.

Lue lisää

Yksityisteiden valtionavustuksien määräraha vähenee merkittävästi, Traficom, 08.12.2023 (traficom.fi)