Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Janne Lintilä: Kesäisin teillä tapahtuu

Kesä. Talven jäljet paljastuvat tieverkolla, työmaita käynnistellään, lomailu muokkaa liikennevirtoja, jalankulku ja pyöräily vilkastuvat. Kesäaika valitettavasti houkuttelee tienkäyttäjiä myös riskien ottamiseen.

Kelirikko rasittaa parhaillaan teitämme, mutta keväisin paljastuu myös roudan, nastojen ja jäätymissyklien aiheuttamien vaurioiden laajuus. Palautteen ja mittausten perusteella teiden kunto rappeutuu jatkuvasti ja viime vuosina jopa kiihtyvällä vauhdilla. Pääsyy tälle on päällysteiden ja rakenteiden ikääntyminen, koska yli vuosikymmenen ajan on korjauksista jouduttu tinkimään. Eikä muutosta näy: Tulevan kesän lomareissulla on jopa ennätysalhainen todennäköisyys juuttua tietyömaan jonoon. Jonoja sen sijaan saattaa syntyä korjaamoille, sillä tiestön korjausvelasta korkoa maksavat tienkäyttäjät lisääntyvinä ajoneuvo- ja polttoainekuluina.

Kesällä liikenne on vähäisempää kuin lomakauden jälkeen, mutta keskittyy usein ajallisesti tai paikallisesti, kun erilaiset tapahtumat ympäri maata houkuttelevat väkeä liikkeelle. Kesällä katukuvaa piristämään kaivetaan myös moottori- ja polkupyörät sekä kesäautot. Kesäyöt ja -illat ovat kohtalokkaimpia aikoja liikenteessä; onnettomuuksia tapahtuu poikkeuksellisen runsaasti myös hiljaisemmilla teillä ja turhan usein osallisena on nuoria. Viime vuonna Pirkanmaalla korostuivat vielä kaksipyöräisten vakavat onnettomuudet.

Olemme saamassa uuden hallitusohjelman. Toivottavasti siinä on ymmärretty teidemme korjausvelan kokonaiskustannukset yhteiskunnalle, turvattu ihmisten liikkumismahdollisuudet ja kuljetusten sujuvuus koko väyläverkostolla aina vilkkaimmilta moottoriväyliltä pienimmille mökkiteille, sekä luotu aidot edellytykset terveellisen ja turvallisen liikkumisen edistämiseen.

Hyvää ja turvallista kesää!

Janne Lintilä
Toiminnanohjauspäällikkö
Pirkanmaan ELY-keskus

Kuva Tinnu Salonen / Pirkanmaan ELY-keskus
​​​​