Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Muuttuva toimintaympäristö edellyttää palvelujärjestelmiltä uudenlaista kyvykkyyttä (Häme)

 

Jotta yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttavia toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia voitaisiin systemaattisesti käsitellä, on tärkeätä lisätä eri toimijoiden yhteistä ymmärrystä tunnistetuista ilmiöistä ja niiden vaikutuksista. Kun yhteinen ymmärrys lisääntyy, voidaan suunnitella toimenpiteitä, joilla muutosten aiheuttamia riskejä hallitaan ja toisaalta osataan optimaalisesti hyödyntää muutosten avaamat uudet mahdollisuudet. Tähän tarpeeseen lähdettiin rakentamaan Hämeen ELY-keskuksen johdolla Yhteisen tilannekuvan toimintamallia.

Toimintamallin tausta

Hämeen osaamisen ja ohjauksen koordinaatioryhmän kokouksessa syyskuussa 2022 tehtiin aloite keskustelun käynnistämisestä Venäjän hyökkäyksen vaikutuksista Hämeen alueen osaamis- ja työvoimatarpeisiin sekä yritysten liiketoimintaedellytyksiin. Aloitteen pohjalta asiaa käsiteltiin sekä ELY-keskuksen sisäisesti sekä erikseen koolle kutsutussa työryhmässä maakunnan liittojen, Hämeen yrittäjien sekä Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa.
Näiden keskustelujen pohjalta laadittiin Yhteisen tilannekuvan toimintamalli -luonnos. Hämeen osaamisen ja ohjauksen koordinaatioryhmän tammikuun 2023 kokouksessa päätettiin, että luonnosteltua toimintamallia pilotoidaan vuoden 2023 aikana kolmen työpajan toteutuksella.

Toimintamallin pilotoinnin ensimmäinen työpaja 3.5.2023

Ensimmäisen työpajan teemaksi valittiin "Muutokset yhteiskunnan arvopohjassa, työelämän monimuotoisuuden edistäminen." Teeman valinta toteutettiin Hämeen osaamisen ja ohjauksen verkoston jäsenille suunnatulla äänestyksellä, jonka vaihtoehdot oli valittu aiemmin koordinaatioryhmässä käytyjen keskustelujen ja verkoston esiin nostamien teemojen perusteella. Työpaja toteutettiin kutsuvieras- ja ilmoittautumisperiaatteella, mukana oli edustettuna seuraavat tahot: Hämeen yrittäjät, Linnan kehitys, maakuntien liitot, oppilaitokset (Koulutuskeskus Salpaus, Hyria, Kiipula, HAMK), Hämeen setlementti ja Valmennus Lehto Oy.

Kaksituntinen työpaja rakennetiin kaksiosaiseksi. Ensimmäisen tunnin aikana kuultiin teemaan liittyviä asiantuntija-alustuksia, joiden herättämiä ajatuksia dokumentoitiin yhteiselle alustalle. Alustukset kuulimme seuraavista teemoista:

  • Kohtaannon haasteet datan ja tilastojen näkökulmasta, Eero Häyrinen (työvoimapalveluasiantuntija, Hämeen ELY-keskus)
  • Ukrainalaiset osaajat, Juha Hiltunen (maahanmuuttokoordinaattori, Riihimäen kaupunki
  • Monimuotoisuutta tukeva rekrytointi, Juha-Pekka Kilpeläinen (tuotantopäällikkö, Lindström Oy).

Työpajan jälkimmäinen tunti käytetiin pienryhmissä pohtimalla toimenpiteitä työelämän monimuotoisuuden edistämiseksi edelleen alueellamme. Ehdotetut toimenpiteet linkitettiin Hämeen osaamisen ja ohjauksen painopistealueisiin (koulutus- ja ohjauspalveluiden kehittäminen, yritysyhteistyö ja yhteinen ennakointitoiminta).

Ensimmäisen työpajan tulokset

Alustusten perusteella työelämän monimuotoisuuden edistäminen piirtyi moniulotteiseksi ja monitoimijaiseksi kokonaisuudeksi. Kohtaannon edistämiseksi olisi oleellista tunnistaa riittävän varhain ne henkilöt, joille on tarpeen kohdentaa täsmätoimia työttömyyden katkaisemiseksi ja työllistymisen tueksi. Henkilöiden tunnistamisen jälkeen on tärkeätä tunnistaa myös heidän osaamisensa. Vastaavasti tulisi löytää ne yrityksen, joiden työtehtäviin olisi löydettävissä henkilöitä työtä ja työolosuhteita muotoilemalla. Potentiaaliset osapuolten
tunnistamisen jälkeen olisi kummallekin osapuolelle järjestettävä tarvittavaa ohjausta osaamisen kehittämisen palveluita, jotta työ ja tekijä aidosti kohtaisivat.

Kaavio 1. Monimuotoisen työllistymisen edistämisen polku.

Alustusten perusteella tunnistettiin myös haasteita ja ongelmakohtia, jotka hidastavat tai vaikeuttavat monimuotoista työllistämistä. Tällaisiksi tunnistettiin yksilön näkökulmasta työnteon taloudellinen kannustavuus, tietämättömyys työllisyyspalveluiden asiakkaiden osaamisesta ja työnantajien epärealistiset vaatimukset kielitaidon osalta. 

Työpajan pienryhmätyöskentelyssä tartuttiin tunnistettuihin mahdollisuuksiin ja haasteisiin ja lähdettiin laatimaan niiden pohjalta toimenpide-ehdotuksia. 

Kaavio 2. Monimuotoista työllistymistä edistäviä toimenpide-ehdotuksia.

Toimenpide-ehdotukset on toimitettu kokonaisuudessaan tiedoksi Hämeen osaamisen ja ohjauksen verkostolle. Jäsenorganisaatioita kannustetaan tarttumaan toimenpide-ehdotuksiin ja toivotaan, että niitä lähdetään edistämään sekä omissa organisaatiossa että toimijoiden yhteisissä yhteistyöverkostoissa. Toimenpide-ehdotuksi käsitellään myös Hämeen ELY-keskuksen sisäisesti. Ehdotusten pohjalta mahdollisesti käynnistyvien toimenpiteiden etenemistä seurataan ajantasaisesti verkoston yhteisellä Howspace-alustalla. 

Toimintamallin pilotoinnin jatko 

Vuoden 2023 syyskaudella on tarkoitus järjestää vielä kaksi toimintamallin pilotointityöpajaa. Välittömästi ensimmäisen työpajan päätteeksi kerätyn palautteen osalta työpajan toteutus koettiin onnistuneeksi. Toimenpide-ehdotusten muotoilun kannalta työpajan kahden tunnin kesto oli lyhyehkö. Pilotoinnin näkökulmasta suurimmaksi haasteeksi koettiin se, miten työpajassa laadittu toimenpide-ehdotukset saadaan käännettyä käytännön toiminnaksi. Tämän asian kanssa tulemme lähiaikoina tekemään aktiivisesti töitä. Hämeen ELYssä käynnistyy työskentelyn perusteella hanke osaamistarpeiden ennakointiin liittyen syksyllä 2023. Ammattibarometri uudistuu syksyllä 2023 Työvoimabarometriksi, joten yhteistä ennakointityötä alueella tehdään entistä tiiviimmin jatkossa. 

 

Lisätietoja Hämeen osaamisen ja ohjauksen verkostosta sekä Yhteisen tilannekuvan toimintamallin pilotoinnista:

Katja Aalto
hankinta-asiantuntija, ELO-toiminnan koordinaatio, Hämeen ELY-keskus
puh. +358 295 025 263, [email protected] 

Tea Roine
työvoimapalveluasiantuntija, jatkuvan oppimisen koordinaatio, Hämeen ELY-keskus
puh. +358 295 025 181, [email protected]