Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Ohjelmakauden Onnistujat -kilpailussa palkittiin Valmisteltu omistajanvaihdos -hanke sekä Hållbar turism i Österbotten -hanke

Ohjelmakauden Onnistujat -kilpailun voittajat palkittiin samannnimisessä tapahtumassa lauantaina 11.2. Aurora Botnialla. Kilpailun tarkoitus oli kiittää hankkeiden toteuttajia hyvästä työstä maaseutuohjelman tavoitteiden eteen sekä levittää inspiraatiota tulevalle rahoituskaudelle. Samassa tapahtumassa myös alueen Leader -ryhmät palkitsivat rahoittamiaan yritys -ja kehittämishankkeita. 

Ohjelmakauden jäänmurtaja: Valmisteltu omistajanvaihdos

Ohjelmakauden Jäänmurtajaksi palkittiin hanke, jolla on ollut merkittävää vaikutusta elinkeinoihin, aluetalouteen tai työllisyyteen. Finalistihankkeita oli tässä kilpailusarjassa kolme kappaletta. Voittaja ratkaistiin yleisöäänestyksen avulla. Ääniä saatiin reilut 300. Voittajaksi valittiin Vaasanseudun Kehitys Oy:n (VASEK) yhdessä Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordian ja Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksen kanssa luotsaama Valmisteltu omistajanvaihdos -hanke, jonka kautta on kehitetty yritysten liiketoimintaosaamista ja avustettu yritysten myyntikuntoon saattamisessa. Omistajanvaihdoksia on sujuvoitettu neuvonnan avulla, tietoisuutta lisäämällä ja erilaisia materiaaleja tuottamalla. Voit lukea hankkeesta lisää täältä.

Miksi juuri jäänmurtaja?

Jäänmurtaja on laiva, joka on suunniteltu vesistön pinnalla olevan jään särkemiseen vesiväylältä, satamasta tai muulta alueelta. Se mahdollistaa talvimerenkulun merialueilla, joilla vesi jäätyy ja joilla satamat olisivat muuten kiinni jopa useita kuukausia vuodessa. Alus murtaa jään omalla painollaan ja painaa syntyneet jäälohkareet sivuilleen ja alleen. Näin syntyy kulkukelpoinen uoma murtajalle itselleen tai avustettavina oleville muille aluksille.  Jäänmurtajan lailla Valmisteltu omistajanvaihdos -hanke onnistunut kehittämään alueen elinkeinoja siten, että muille kulkeminen on helpompaa. Voittajahankkeessa korostui erityisesti jäänmurtajalle ominainen tapa sujuvoittaa elinkeinoelämää muita varten. Tämä jäänmurtaja on toiminut isosti koko Pohjanmaan alueella ja jättänyt mittavat vaikutukset vanaveteensä. 

Ohjelmakauden Majakka: Hållbar turism i Österbotten -hanke

Ohjelmakauden Majakaksi palkittiin hanke, joka on toiminnallaan onnistunut edistämään kestävää kehitystä tai ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Finalistihankkeita oli tässä kilpailusarjassa kolme kappaletta. Voittaja ratkaistiin yleisöäänestyksen avulla. Ääniä saatiin reilut 300. Voittajaksi valittiin Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksen koordinoima Hållbar turism i Österbotten -hanke, jonka tavoitteena on kehittää Pohjanmaan matkailua tekemällä aktiivisesti töitä matkailun kestävään kehitykseen liittyvien asioiden parissa. Voit lukea hankkeesta lisää täältä. 

Miksi juuri majakka?

Majakka on merenkulun turvaksi tarkoitettu rakennus. Majakoita on rakennettu päivänvalossa tapahtuvan navigoinnin ja saarten tunnistamisen helpottamiseksi. Valomajakat varoittavat karikoista ja ohjaavat aluksia esimerkiksi kaupunkien sisäänmenoväylien alkuun pimeällä. Ohjelmakauden Majakaksi palkittiin Hållbar turism i Österbotten -hanke, joka on toiminnallaan onnistunut edistämään kestävää kehitystä tai ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Ohjelmakauden Majakka on valollaan luonut toivoa tulevaisuuteen ja mahdollistanut eteenpäin katsomisen kestävän kehityksen saralla. Hållbar turism i Österbotten -hanke on ollut todellinen edelläkävijä monessa mielessä. Se on helpottanut yritysten kulkua alalla, jossa kestävyys ei perinteisesti ole ollut toiminnan keskiössä, ja jossa kestävyyden ajattelu on kulmakivi toiminnan jatkuvuudelle. 

 

Muiden finalistien esittelyt löytyvät täältä.