Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Sinilevätilanne rauhallinen sekä Itämerellä että järvillä

Alkukesälle tyypillisesti sinilevätilanne on pysynyt rauhallisena merialueilla ja sisävesillä. Joitain sinilevähavaintoja on tehty järvillä, ja tälläkin hetkellä sinilevää esiintyy kahdella Etelä-Suomen havaintopaikalla. Vesistöissä ja merellä voi myös edelleen näkyä kellertävää siitepölyä, joka voi muistuttaa sinileväkukintaa.

Tälläkin hetkellä vaihteleva, tuulinen sää ja viileä veden lämpötila pitävät sinilevät kurissa. Tilanne on ajankohdalle tyypillinen. Alkukesällä runsaita sinileväkukintoja esiintyy vain harvoin. Toukokuun lyhyt lämmin jakso lämmitti vesiä, ja vähäisiä sinileväkukintoja esiintyi silloin paikoitellen järvillä. Tällä hetkellä hieman sinilevää esiintyy kahdella valtakunnallisen sinileväseurannan järvihavaintopaikalla Etelä-Suomessa. Itämerellä sinileväkukintoja ei ole havaittu satelliittikuvilta.

Alkukesällä voi esiintyä runsaasti havupuiden siitepölyä, joka värjää vettä kellertäväksi. Siitepölyn massaesiintymän voi sekoittaa sinileväkukintaan. Vaikka sinileväkukinta värjää veden useimmiten vihertäväksi tai sinertävän vihreäksi, myös kellertäviä sinileväkukintoja esiintyy. Joillakin merialueilla siitepölyä on näkynyt tänä keväänä myös satelliittikuvilta.

Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Lue lisää

Sinilevätilanne rauhallinen sekä Itämerellä että järvillä, Suomen ympäristökeskuksen tiedote, 8.6.2023 (sttinfo.fi)